Ladyt liikenteessä

Yli viikko on vierähtänyt mukavissa touhuissa.
 

Muutto tehtiin hässäkällä toissa sunnuntaina.  Koko päivä siinä meni ja kaikki paukut.  Vaikka muuttaakin kalustetusta kalustettuun niin kantamista ja siivoamista riittää.   Halusimme jättää vanhan asunnon priimakuntoon eli siivosimme sen katosta lattiaan.  Priimakuntoon siksi, että halusimme näyttää huolimattomalle vuokraemännälle kuinka omaisuuttaan PITÄISI hoitaa.  Loppu hyvin, kaikki hyvin sillä hän sai asunnon vuokrattua eteenpäin heti meidän lähdettyä.  Ja miksi ei olisi – ihana, siisti asunto loistavalla paikalla…..mutta sääliksi käy uusia asukkaita kun eivät tienneet minkä höhelön saavat asunnon kylkiäisenä.

Muutonjälkeisen maanantain laitoin tavaroita paikoilleen, kuoharin kylmään sekä petasin vierashuoneen sängyn  illalla saapuvia ystäviä varten.  Ja sieltähän he saapuivatkin.  Ilta vierähti aamun puolelle kuulumisia vaihtaessa kera kuoharin.  Kiva kun sai puhua suomea ja tyttöjen juttuja.

Seuraavan päivän loikoilimme altaalla, nautimme auringosta ja letkeästä lomafiiliksestä.  Illansuussa  David liittyi seuraan ja ajoimme Scarboroughin uimarannan kautta South Perthin rantanurmikolle pizzalle ja cityn valoja ihmettelemään

Sini ja Mari lomafiiliksissä

Seuraavana aamuna hyppäsimme  Captain Cook – laivaan ja seilasimme tunnin Fremantleen.  Laivasta olikin mielenkiintoista nähdä Swan Riverin maisemia  jokinäkökulmasta. Upeita taloja ja kuulimme muumuassa, että  Australian kallein asunto sijatsee joen rannalla, lähellä Frimantlea.  Olipa kompleksi – hieman pienempikin riittäisi.  Vietimme aurinkoisen päivän  kalasatamassa ja  terasseilla.  David noukki meidät töistä tullessaan, pakkasimme picnic korin lähdimme iltapalalle (lue: kuoharille) Kings Parkin kukkulalle.  Upea täysikuu nousi taivaalle pilvenpiirtäjien väliin samalla kun ilta pimeni ja Cityn valot syttyivät.  Taianomainen tunnelma. Oli leppoisaa lötkötellä lämpimässä kesäillassa -  ihana laiska päivä.

Aamupirtelö Fremantlen lautalla

Fremantlen satamaa

Torstai aamuna hyppäsimme taksiin ja suuntasimme Cottesloen uimarannalle loikoilemaan.  Totesimme, että auton vuokraus ei kannatakaan koska sitä ei kannata ottaa beachin parkkipaikalle seisoskelemaan. Päivä oli tyyni ja aurinkoinen. Onneksi rannalla on  polttavan, valkoisen hiekan lisäksi nurmikkoa ja puiden varjoa. Joten jokaiselle oli jotakin tarjolla. Suojakertoimet olivat sitä luokkaa, että aurinko ei päässyt meitä yllättämään.


Kun aurinkoa oli palvottu tarpeeksi niin hurautimme  kaupan kautta kotiin ja jälleen picnic koria pakkaamaan.  Ohjelmassa Somervillen outdoor cinema. Enää ei ollut Kaurismäkeä mutta Tanskalais/ranskalainen leffa toi pohjoismaalaista väriä iltaan – meidän kolmen ladyn lisäksi. Ilta alkoi tavan mukaan herkuttelulla screenin alla.  Oli tuuletonta ja aika tukalan kuumaa.  Mutta elämys on sen verran upea, että enpäs vaihtaisi sitä ilmastoituun leffateatteriin.  Ja samaa mieltä olivat vieraamme.   Ihana paikka.

Somervillen picnic ja sen jälkeen eläviä kuvia

Aamut aloitimme yleensä aamu-uinnilla  Reippain meistä (ja se en ollut minä)  kävi jopa muutaman kerran juoksemassa aamulenkin.  Oli kiva kun oli seuraa aamiaisella ja yleensä väkersimmekin kunnon syömingit aamun aloitukseksi.  Lomafiilis kun voi syödä rauhassa ja rupatella kiireet pois. 


Perjantaina fillaroimme vanhoille kotikulmille, South Perthin puistoon puun alle höpisemään.  Matkalla pysähdyimme Heirissonille kenguruita ihmettelemään.  

Kengurut älysivät pysytellä varjossa

Olipa hyvä, että pysähdyimme viimeviikolla sinne "kengurusaarelle",  sillä tällä hetkellä saarella on tilanne päällä.  Ja noilla kenguruilla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä.  Aboriginaalit ovat nimittäin perustaneet leirinsä ko. saarelle ja ilmoittaneet, että he eivät sieltä lähde.

Aboriginaalien lippu Heirissonin saarella valloituksen merkkinä

 Historiankulku selittää miksi tämä alkuperäiskansa käyttäytyy kuten käyttäytyy ja herättää voimakkaita tunteita täällä.  He ovat todellakin pelottavan tuntuisia liikkuessaan isoina mölyäviä laumoina poistoissa ja kulkuvälineissä.  Satuin kerran Swan Riverin ylittävään lauttaan tällaisen ryhmän kanssa.  Eläimellistä huutoa ! Olipa pelottava kotimatka.  Vaikka olenkin ymmärtänyt, että he eivät ole vaarallisia päiväsaikaan ja ihmistenilmoilla niin on pelottavaa se huuto/ääntely mitä he suustaan päästävät.
Tässä hieman tietoa historiasta ja siitä, että kuinka tähän on tultu. Onko tämä absoluuttista faktaa niin sen saa päätellä jokainen itse. (Wikipediaa on kritisoitu, että se tuottaa joskus tietoa faktana vaikka ei sitä ole....)



http://fi.wikipedia.org/wiki/Australian_alkuper%C3%A4iskansat

Ote 1.
Australian alkuperäisasukkaat saapuivat Australiaan Aasiasta Kaakkois-Aasian saarten kautta noin 60 000 vuotta sitten. 

Ote 2. 
Vuonna 1788 alkoi brittiläinen asutus alueella. Uudisasukkaiden voimakas kulttuuri rajoitti alkuperäisväestön itsehallintoa ja perinteistä elämäntapaa. Aboriginaalit joutuivat tekemään kompromisseja ja muuttamaan elintapojaan sopeutuakseen uudisasukasväestöön. Ensimmäiset kontaktit olivat usein epäileviä, mutta kuitenkin ystävällismielisiä. Vaikka Lontoosta tuli määräys taata alkuperäisväestön oikeudet ja kohdella heitä Britannian alamaisina, kehittyi uudisasukkaitten ja paikallisten välille pian kitkaa, pitkää konfliktien sarjaa aboriginaalien ja siirtolaisten kanssa kutsutaan Australian rajaseutusodiksi. Keskinäinen kommunikaatio oli hyvin vähäistä ja kulttuurilliset erot suuret. Sittemmin eurooppalaisasutus laajeni sisämaahan aboriginaalien maille ja oli ristiriidassa heidän pyhänä pitämiensä maanomistustensa kanssa.

Ote 3
Nykyisin Australian valtio maksaa aboriginaaleille ja puoliverisille aboriginaaleille kuukausittaista elatusmaksua. Australiassa on myös ainakin Melbournen ja Alice Springsin läheisyydessä suuria aboriginaalihostelleja joita valtio ylläpitää, ja joissa geeniperimältään aboriginaaliksi itsensä todistava saa ilmaisen vuodepaikan ja muonituksen. Tämä kuukausittain maksettava sosiaalietuisuus herättää paljon keskustelua maan mediassa ja siitä kuulee vastaväittelyä puolin ja toisin. Pääasiassa eurooppalaisten siirtolaisten jälkeiset vastustavat kuukausittaista maksua ja perustelevat monesti väitöksensä aboriginaalien alkoholismin kasvulla, ja sillä etteivät he ole avustuksista huolimatta halukkaita elämään sisällä heidän tämän päivän yhteiskunnassaan.^[13]
Kuitenkin 1800-luvun lopulta aina 1970-luvulle oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että aboriginaaleilta riistettiin oikeus heidän palkkoihinsa. Monissa tapauksissa tämä tarkoitti palkan varastavia korruptioituneita virkamiehiä ja työnantajia, tämä osittain esti aboriginaaliväestön adaptoitumista ympäröivään eurooppalaisten siirtolaisten yhteiskuntaan. Australian liittovaltiot ja kirkot ovat myös vaikeuttaneet asiasta puhumista ja tietojen julkistamista, pääasiassa Australiassa vallitsee yleinen vastahakoisuus rahojen takaisin maksussa.<sup>[13]

Ote 4</sup>
Australian alkuperäisväestö on vaatinut holhoamisen lakkauttamista, tasa-arvoa ja maaoikeuksien palauttamista. Ongelmat eivät ole lakanneet, vaikka taistelu maaoikeuksista on kestänyt jo vuosikymmeniä. Tästä kertoo vuoden 2007 tapahtumat Pohjoisterritoriossa. Viranomaisten alkuperäisväestöön kohdistuneet holhoustoimet käynnisti selvitys, jonka mukaan lasten hyväksikäyttö ja perheväkivalta ovat erittäin yleisiä aboriginaaliyhteisöissä. Asia hoidettiin pakkotoimin lähettämällä alueelle poliiseja ja sotilaita, sekä määräämällä alkoholin ja pornografian myyntikielto. Alkuperäisväestön edustajien mukaan ongelmat olisi pitänyt ratkaista neuvottelemalla yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa.
Australian alkuperäisväestön edustajat luovuttivat 22.7.2008 maan hallitukselle vetoomuksen, jossa vaativat oikeuksiensa parantamista ja asemansa sekä maanomistusoikeuksiensa tunnustamista perustuslaissa. Aboriginaalien metrin mittaiselle kaarnanpalalle kirjoitetussa vetoomuksessa todetaan: Emme halua ottaa pois muiden australialaisten oikeuksia, vaan haluamme vain saman suojan ja aseman, jotka muutkin saavat ^[16].
Australian uusi pääministeri Kevin Rudd pyysi helmikuussa 2008 maan alkuperäisväestöltä anteeksi Britannian 200 vuotta kestäneitä vääryyksiä. Australian suurin trooppinen sademetsäalue luovutettiin elokuussa 2008 takaisin maan alkuperäisille asukkaille.  

Oma mielipide:  Jokainenhan me olemme oman historiamme summia.   Ei ole ollut helppo tämän alkuperäiskansan tie.   Nykypäivän hallinto on tehnyt mielestäni ainakin sen virheen, että se maksaa aboriginaaleille ja puoliverisille aboriginaaleille kuukausittaista elatusmaksua. Väittäisin, että mikä tahansa heimo, ryhmä, kansakunta alkaa alkoholisoitua, syrjäytyä, laiskistua jne  jos arvostusta ja paikkaa yhteiskunnassa ei ole. Pankkitilille rapsahtaa rahaa automaattisesti ilman, että töitä tai kouluja tarvitsee käydä tai itse  ottaa vastuuta omasta elämästään.  Surullinen tarina "valkoisen miehen" teoista joka tapauksessa. .....( ja jotenkin minusta tuntuu, että valitettavasti tällaisia vapaamatkustajia kasvaa nykyisestä sosiaalijärjestelmästä joka maahan )

Mutta jatketaanpa helteisen perjantaipäivän viettoa. Istuskelimme siis joenrannalla puun varjossa jutustellen.  Päiväkahvit juotiin Mill Point Roadin kirjakahvilassa.   Päivä olikin kuumempi kuin mitä säätiedotus oli luvannut.  Luulimme ilman olevat + 30 ja jotain mutta sepäs olikin +40 (kuulimme jälkeenpäin).  Hullut suomalaiset fillariretkellä , heh.  No onneksi me hullut suomalaiset hoidamme yleensä nesteytyksen tehokkaasti joten kuivumisen vaaraa ei ole helteelläkään.

Maailmaparannusta puun alla ystävienkanssa

Illaksi saatoimme Marin ja Sinin erään Sinille ennestään tutun kaverin kotibileisiin.  Tosin bileet eivät  ihan täyttäneet odotuksia mutta sitähän ei voinut etukäteen tietään.  Me Vanhukset emme jaksaneet riekkua joten uni korjasi. 

Lauantai-aamuna,  kun Davidkin oli vapaalla, lähdimme uudelleen Fremantleen.  Markkinoille ja Uggeja metsästämään.  Siellä on tehtaanmyymälä joten ajattelimme, että se olisi sen vaivan arvoinen.  No ei kyllä ollut, sillä valikoima oli suppea ja hinnat huikeat.  Josta tuleekin mieleen mainita, että täällä on hintataso joka puolella korkea.  Osittain johtuu tietysti euron kurssista, joka on kääntynyt meille epäedulliseen suuntaan mutta muutenkin täällä nyt vaan on kallista.  Ruoka, hedelmät, vihannekset on kalliita,  paikallinen viinipullokin on kalliimpaa kuin se sama Aussi pullo Suomen Alkoon roudattuna. Ei mene minun jakeluun.  No, onhan täällä palkatkin korkeammat – paitsi minulla.  Vuorotteluvapaakorvaukselle ei tule Aussi korotusta vaikka kuinka anoisin.  Mutta pärjäähän sitä, kun suhteuttaa menot tuloihin.  Näillä mennään. No niin, asiaan.....  Löysimme kuin löysimmekin tuliais Uggit.  Eräässä myymälässä tapasimme myyjän joka yllätys, yllätys alkoikin puhua meille suomea. Tarvitsee  näköjään olla tarkkana mitä suomalaisporukka suustaan yleisillä paikoilla päästelee.  Koskaan ei voi tietää, että kuka ymmärtää.  No muistaakseni juuri siinä kohtaa olimme olleet ihan ihmisiksi.  Pysähdyimme jälleen lounastamaan sataman ravintolassa.  Simpukoita (nam !) ja fish & shipsit tietysti.  Ruokakaupan kautta kotiin ja suunnitelmissa koti-ilta kera Sinin monen kuukauden Thaimaa/Malesia/Indonesia reissun kuvien. 

Lounas Frimantlessa

Alkaakohan tähän tottua, että kun tulee reissusta, niin kotiin tullessa on hankaluuksia.  Tällä kertaa keittiön kaapit olivat paikallaan mutta, mutta….. 

Automme parkkipaikka on talon alla olevassa hallissa, jossa on tietysti kaukosäätimellä toimiva portti.  Hurautimme portille – väsyneenä ja kuumissamme …mutta missä on portin kaukosäädin ?  Ei missään !  Tai siis  jossainhan se on mutta vieläkään emme tiedä, että missä.  Se nimittäin hukkui Fremantleen ja  autohallin portti pysyi kiinni.  Luikahdimme  erään talon asukkaan auton perässä sisäpuolelle ja alkoi ankara penkominen.  Auto, taskut, kassit ja pussit käännettiin ympäri mutta kaukosäädintä oli kadonnut kuin p… Saharaan.  Seuraavaksi pitikin kyttiä parkkihallissa, että joku ajaa ulos jotta saamme automme portin ulkopuolelle, sillä olimme lähdössä aamulla Cavershamin Wildlife Parkiin ja Swan Walleyn viinitiloja kiertelemään.   Häslinki latisti hieman lauantai-illan tunnelmaa mutta   reissukuvat katsottiin joka tapauksessa ja istuttiin iltaa naisporukalla.

Aamulla kuitenkin pääsimme kuin pääsimmekin matkaan.  Swan Walley ja Wildlife Park  sijaitsevat n. 15 minuutin ajomatkan päässä kotoamme.  Olimme siellä ensi kertaa. Aluksi hurautimme eläinpuistoon.  Paikka ei ole iso mutta koska ruuhkaa ei ollut niin  kenguruita pääsi ja koaloita taputtelemaan ihan rauhassa. 

Aasi oli iloinen kun me tulimme !

Tämä albiino Ruu oli säälittävä kun sillä oli silmät niin valonarat, että ne oli kiinni

Wombatin mötkäle ja me :)

Kengurut oli söpöjä

Näihin pehmoleluihin ei kyllästy ikinä !

Seuraavaksi oli vuorossa samalla alueella olevan Swan Walleyn viinitilat. Matkalla pysähdyimme suklaatehtaaseen kahville.

Ei tiedä karppaajat, että mistä jäävät paitsi ;)

Täältä on Swan Walleyn viinit kotoisin

Helppohan meidän oli viinejä maistella kun David oli kuskina.  Lopputulema oli se, että pienellä Ugly Duckling tilalla oli kaikkein paras palvelu ja sen myötä viinitkin maistuivat parhaimmalta.  He eivät myy ollenkaan muualla kuin suoraan tilalta joten täytyypä käydä toistekin ostoksilla. !

http://www.uglyducklingwines.com/

 

Illalla me Ladyt saimme istua valmiin ruokapöydän ääreen kun David kokkasi talomme vieressä olevalla BBQ –paikalla autenttisen Aussi-illallisen.  

BBQ kotimme edustalla - nam !

Maanantai aamu koitti ja  lähdimme kukonlaulun aikaan Rottnest Islandille.  Se on saari – ainoa saari – Perthin edustalla.  Tarkoitus oli ottaa fillarit laivaan ja tutkailla saarta omien fillareiden ohjaimista.  Matkaan piti suoriutua jo ennen kahdeksaa ja kun ei ”lomalainen” ole siihen tottunut,  niin ovesta ulostautuminen oli hieman sähläämistä. Ja sähläsinkin sitten kunnolla.  Nimittäin ulko-ovi napsahti lukkoon selkäni takana – naps…. ja sen oven takana (sisäpuolella)  oli vielä minun reppuni.  Reppu jossa oli kännykkä, rahat, simmarit, pyyhkeet ja AVAIMET !!   Voi EI !    Hetken aikaa otin lukua, että mitä tehdään.  Altaalla oli eräs naapurin mies ja hän vahvisti, että tässä maassa ei ole mitään talonmies/huoltomies systeemiä josta voisi soittaa oven avauksen.  Eipä tietenkään.   Kello oli vaille kahdeksan ja David tulisi avaimineen vasta kuudelta.  Soittaisinko Davidille ?   Enpä tietenkään – koska en ollut opetellut hänen numeroaan ulkoa – tyttäreni viisaasta neuvosta huolimatta – joten en voinut soittaa vaikka muiden ladyjen puhelimet olivatkin oven oikealla puolella. Niinpä tietenkin !  Numerotiedustelua tässä maassa ei ole. Eipä tietenkään.  Eipä auttanut muu kuin pyöräkorit ja kypärät naapurin miehen säilöön ja  linja-autolla satamaan.  Meikäläinen oli vapaa kuin taivaan lintu.  Ei ”turhia” tavaroita rasittamassa matkan menoa. Onneksi kavereilla oli lompakot matkassa joten meikä eleli "pikavipeillä" sen päivän.   Ehdimme laivaan ja vuokrasimme pyörät sieltä. Aamun hölmöilyllä oli hintansa. Bikinit ostin Rottnestilta - ja maksoin niistä itseni kipeäksi (100 dollaria parinkympin simmareista)  Tyhmä pää ja kärsii koko lompakko !  Mutta emme antaneet asian pilata päiväämme.

Saari on suosittu päiväreissukohde.  Tosin on siellä majoitustakin tarjolla.  Saaren kiertäminen fillarilla on n. 12 km.   Kauniita maisemia ja poukamia. Pysähdyimme poukamissa uimaan ja lounastelemaan.  Paikka on hyvä fillaroida.  Reilu kymmenen kilsaa rullaa hyvillä teillä kuin itsestään.  Olimme kuitenkin sitä meiltä, että matkan hinta oli liian kallis. 100 aussidollaria (eli n. 80 eur) oli liikaa suhteessa paikan tarjontaan.

Poukamia Rottnestilla

Hyvät oli fillarit

Ystävänpäivänä koitti Sinin ja Marin viimeinen päivä. Loistava ajoitus kavereiden vierailulle ! Ystävänpäivähän ei ole täällä ollenkaan ystävien päivä niinkuin meillä vaan Valentines Day, rakkauden päivä. Eli täällä lähetellään kukkia ja suklaita vaimojen/tyttöystävien työpaikoille tai tuodaan tuliaisina kotiin.  Niin myös minulle :)

Davidin Valentines Day tuomiset <3

Laiskan aamiaisen jälkeen lähdimme Cityy shoppailemaan.  Jopa meikäläinen sai aikaiseksi kauniit sandaalit alennusmyynnistä. 

Kaikki hauska loppuu aikanaan. Illalla  ajoimme  Ladyt lentokentälle. Oli ollut mukava viikko ja mieli oli hieman haikea.  Oli vähän outoa kun koti oli niin tyhjä.   No ei ole kauaa… tämän viikon saldoon kuuluu Davidin entinen pomo yhden yön vierailulla.  Eli eilen illalla oltiin hänen kanssaan illallisella ja minä söin ensimmäistä kertaa ostereita.  Vähän ihmettelin, että onnistuukohan minulta mutta sitten sitruunaa ja suolaa päälle....lurps ja kurkusta ajattelematta alas.  Eivät ole kauniin näköisiä otuksia enkä ihan vakuuttunut niiden herkullisuudestakaan. Mutta kiva ilta läheisen kanaalin ravintolassa ja seura oli mukavaa.

Ex-pomo ja osterit

Vieras saldoon lisätään vielä Davidin veli vaimoineen huomenna, perjantaina. Sitten onkin  pari viikkoa seuraa Oskarista ja Laurasta.   

Tulipas pitkä pöpötys mutta nyt tämä kynä (ei se kaikkein terävin) laitetaan vähäksi aikaa penaaliin ja keskitytään seuraaviin vieraisiin.  Voikaa te hyvin siellä kotisuomessa.