Onnea itsenäiselle 95 -vuotiaalle Suomelle

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille !

Tämä on ensimmäinen kerta minun elämässäni,  kun vietän itsenäisyyspäivää ulkomailla.   Olen tämän vuoden aikana useassakin postauksessani kommentoinut suomalaisuutta ja niitä tuntoja mitä se on minussa herättänyt.  Olen samalla huomannut olevani erittäinkin isänmaallinen.  Mikä ei minun kohdallani tarkoita millään muotoa introvertti tyylistä, sisäänpäinkääntynyttä isänmaallisuutta....jossa  rajat halutaan  kiinni heti ja kaikki uusi ja ulkomailta tullut on pahasta....ajatuksella, että me olemme parhaita ja meillä tehdään kaikki oikein. Isänmaallisuuteni on sitä, että olen ylpeä siitä, että olen suomalainen.   Olen ylpeä kaikesta siitä hyvästä mitä meillä kotiSuomessa on saatu aikaan.
Teen täältä kaukaa havaintoja niistä asioista mitkä meillä on erilailla kuin esimerkiksi tässä maassa missä nyt asun. Monet asiat ovat Suomessa paremmin,  mutta monissa olisi paljon parantamisen varaa.  Ei se mikään lottovoitto ole, että on syntynyt Suomeen mutta kyllä siellä keskimääräisesti on hyvä olla ja elää.  Ainakin minulla on ollut.

Mannerheimin haudalla vuosi sitten 6.12.2011

Minä taidan vielä  kuulua siihen sodanjälkeiseen suureen(määrällisesti) sukupolveen (jonka eläkkeiden maksujen kanssa nykynuoret voivat olla pulassa, sorry), joka syntyi kun jälleenrakennus oli jo vauhdissaan.  Kun minä olin lapsi, niin sodan kauhut eivät olleet ajallisesti  kovin kaukana.  Ne olivat vielä läsnä mutta niistä ei puhuttu.  Kaikilla tuntui olevan kova halu mennä ja katsoa eteenpäin.  Ja aikamoisella vauhdillahan sitä mentiinkin. Materiaa oli vähän mutta positiivistä, ahkeraa ilmapiiriä sitäkin enemmän. Suomi rakennettiin pikavauhtia yhdeksi maailman kärkimaaksi, monellakin mittarilla. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Koulujärjestelmämme on rankattu useasti maailman ykköseksi.  Olemme maailman vähiten korruptoitunut maa yhdessä Tanskan ja Uuden-Seelannin kanssa.  Ihan vaan pari viime viikon uutista mainitakseni.    Kärkimaita olemme myös itsemurhatilastoissa, valitettavasti.    Eli ei se oma maa mansikka mikään onnela kaikille ole - useimmille kyllä.  Se on sellainen maa minkälaiseksi me itse sen olemme rakentaneet.   Veteraanit tekivät pohjatyön  ja rakennustyöt jatkuvat.  Arkemme on muuttunut kansainvälisemmäksi mutta se ei vähennä isänmaallisuuden arvoa, minun mielestäni.  Pitäkäämme oma lippu korkealla.

Minulla oli äsken Radio Suomen kanava auki ja sieltä tuli suorana itsenäisyyspäivän lipunnosto Ullanlinnanmäeltä.  Kuuntelin ohjelmassa soitetun V. A. Koskenniemen Lippulaulun  sanoja:  ”Sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin”    Tässä menee minun isänmaallisuuteni raja.  Toivon, ettei kenenkään tarvitse enää kuolla isänmaansa lipun puolesta.  Ei varmaan tarvitsekaan.  Hyvä niin.

Toivon kuitenkin, että tulevatkin sukupolvet muistaisivat ja antaisivat arvon sille, kuinka veteraanit taistelivat meille tämän itsenäinen Suomen. Heistä moni kuoli lippunsa ja isänmaansa puolesta.   Se oli miehen työ, sanon minä.  Väittäisin, että ei löydy enää montaa heppua joka sellaiseen vastaavissa olosuhteissa pystyisi.  Tai edes taistelemaan lähtisi. Jos lähtisikin, niin moni ei sieltä selväjärkisenä kotiin palaisi.  Joka itsenäisyyspäivä olen syvään kumartanut näille sankareille, näille kovan luokan miehille - veteraaneillemme.  Niin teen nytkin.

Sytytän kaksi (työkavereilta saatua) itsenäisyyspäiväkynttilää ikkunalle ja katson linnan juhlat. Vaikka joudunkin tekemään sen tänä vuonna keskellä yötä ja jo huomisen puolella,  niin haluan  tehdä sen.  Perinteitä kunnioittaen.
 

Kynttilämerta viimevuodelta.  Hietaniemen hautausmaalla ei ollut silloin lunta nimeksikään.

Lauantaina me Perthin suomalaiset kokoonnumme City Beachille itsenäisyyspäiväjuhlien merkeissä.  Iltapukuna hellemekko/shortsit tai uimapuku.  Hieman erilainen juhla tällä kertaa,  lämpimän auringon alla mutta perinteinen juhlafiilis on sydämensopukoissa.