Pikavisiitti pellolle

Kylä nimeltä Two Rocks.    ... Ja pitikö juuri tämä patsas sotkea kun yleensä noita töhryjä ei näy.

Täällä on satanut rankasti viimeisen viikon.  Ohi pyyhälsi tornado, joka teki naapurikaupunginosassa pahaa jälkeä.  Niitä jälkiä ei ehditty korjata, kun luvattiin sunnuntaiksi myrskyä.  Ja tulihan se.  Heitteli veneitä rantahietikolle, lennätti kattoja ilmaan, katkoi puita ja sähkölinjoja. Seuraava myrsky (cyclonimittarilla vahvuus oli 2)  Cyclone.au tulikin jo tiistai-iltana.  Nämä Cyclonit ovat Australiassa arkipäivää mm. tuolla Karrathan seudulla,  n. 1500 kilometriä Perthistä pohjoiseen mutta ei onneksi niinkään täällä Perthin seudulla. Myrskyjen väliajan on satanut sitten muuten vaan.  Tämä jatkuva sade tuo kosteuden sisälle. Aamusuihkun jälkeen kuivumaan levitetty pyyhe on illalla vielä ihan märkä.  Mikäs sen kuivattaisi kun kosteus on hiipinyt joka paikkaan.  Olemme nyt ottaneet tavaksi tehdä ruokaa uunissa.  Meillä on kaasuhella/uuni, kuten täällä lähes jokaisella.  On muuten niin epeli peli ruoanlaittoon, että en haluasi enää koskaan palata sähköversioon.  Tämä kaasu-uuni on myös kätevä lämmitin.  Ensin tehdän ruoka, sitten jätetään uuni päälle ja luukku auki.  Jopas on kohta lämpöä pirtissä.  Toinen lämpöä lisäävä kikka löytyi kaupasta kolmella dollarilla - oven alle asetettava pötkylä.   Täällähän ei yleensä ole tuulikaappia tai eteistä eikä paljon kynnyksiäkään..  Kun sunnuntaina oikein myskysi, niin ulko-oven edessä (sisäpuolella) oleva kynnysmatto lenteli olohuoneeseen.  Pikkuinen läpiveto  pyyhki hyisiä lattioita. Hrrr.....  Mutta no worries - ostetaan jäpäkkä kangaspötkylä,  joka laitetaan oven alla olevaan aukkoon ja johan pysyy matot lattialla ja tuuli ulkona.  Myrskytköön ja olkoon kylmä.  Aina ei voi aurinko paistaa eikä olla lämmintä - Australiassakaan !

Sareenvarjo sanoi myrskyssä sopimuksen irti :(

Sadejakson väliin sattui yksi aurinkoinen päivä.  Lauantaiksi oli luvattu poutaa.  Olimme pitkään miettineet, että olisi kiva ajella parisataa kilometriä Perthistä pohjoiseen,  Cervantesin  seudulle.  Nambung National Parkin alueella sijaitsee kuuluisa  Pinnacles pelto.  Se oli mielenkiinnon kohteemme nro 1.  Lisäksi ajattelimme, että jos aikaa riittää, niin ajamme kaunista  Coral Coastia  Jurien Bayhin asti ja sieltä takas kotio. Mielenkiinnon kohde nro 2. oli Lancelinin hiekadyynit . Otimme varmuuden vuoksi  mukaan varusteet yhden yön yöpymistä varten.  Siihen meni sitten sekin viikonloppu joka piti viettää rauhassa kotona.  Mutta oli kyllä reissun arvoinen viikonloppu. 

Ajoimme ylös Indian Ocean Roadia ja pysähdyimme seuraavissa kylissä:  Two Rocks, Lancelin, Cervantes (yöpyminen), Jurien Bay.  Tältä alueelta  Coral Coast alkaa ja jatkuu noin 1000 km ylös aina Exmouthiin asti. Sinnekin saakka olisi kiva joskus ehtiä.  Niin paljon on nähtävää tässä ihmeellisessä maassa. Ehtiiköhän elämänsä aikana ?  Sunnuntaina ajoimme kotiin sisämaan kautta. Brand Hwaytä pitkin (tie 1) ja pysähdyimme Gingin -kylässä. Ihan vaan sen takia, että nimi on noin hauska. 

Olisi niin kiva liittää tähän kartta,  johon ajeltu reitti olisi merkitty.  Mutta minun täytyy tunnustaa, että en osaa.  Pitäisi joskus perehtyä.  Koska muutenkin olen aika noviisi tässä bloggailussa, niin olen pahoillani, jos täällä on jotain, joka on tehty teknisesti hassusti. Ohjeita otetaan vastaan. Tämä blogiohjelma on muuten uusiutunut ja minä en ainakaan tykkää yhtään tästä uudesta versiosta.  Kovin on sekava,  eikä ollenkaan käyttäjäystävällinen. Pah.  Olen myös pahoillani, jos sekaan putkahtaa asiavirheitä.  Kirjoitan tätä itselleni matkamuistoksi enkä välttämättä ole asiatuntija asiassa, jota asiantuntevasti kirjoitan.  Kommentteja, korjauksia ja oikaisuja otetaan mielellään vastaan.   Mielipiteet, jotka asioista esitän, ovat sen hetken kokemuksen, tuntemuksen ja tiedon pohjalta luotuja.  Niitäkin voi vapaasti ja mielellään kommentoida sekä esittää vasta-argumenttejä. Näin saadaan maailmakuva avartumaa ja samalla oppii uutta.  

Mutta nyt matkaan !

Cervantesin laivalaituri.  Ei satanut lauantaina mutta ei kyllä paistanutkaan vaikka luvattiin.  Tuuli oli kovaa ja ilma oli koleaa. 

Lancellin ja hiekkadyynisnoukkailua.  Porukka laski lumilaudoilla rinnettä alas.  Olispa ollu hiihättimet mukana !

Valkoista hiekkaa joka sai mielikuvituksen laukkaamaan Lapin lumille.

Maisemat olivat kylien väillä tällaiset.  Eli autiota ja hiljasta on. Minulla oli sukankudin mukana, jotta aika kului kun en ajanut.   Satoja kilometriä autiomaata katsoi sitten etelään, itään tai pohjoiseen.  Lännessä onkin sitten Intian Valtamerta Afrikan rannikolla asti.  Siinä on tilaa tuulen ponnistaa ja myskyjä kehittää.

Kun saavuimme Pinnacles pellolle en oikein tiennyt mitä odotin.  Alue teki vaikutuksen.  Se oli paljon suurempi kuin luulin. Kalkkikivipatsaita on tuhansia ja korkeimmat niistä yli 3,5 metrisiä. Lyhyesti kerrottuna ne ovat vuosien saatossa muodostuneet, kun simpukat ovat murskaantuneet rannalla ja tuuli pöllyttänyt rantahiekat ja simpukat kauas sisämaahan, jossa ovat sekoittuneet kalkkiseen hiekkaan.  Kävelimme ensin ihmettelemässä ympäriinsä.  Sitten hyppäsimme autoon ja kiersimme alueen n. 4 km pituisen autoreitin.  Erikoinen paikka. Kannattaa käydä. Tuli jotenkin lapsuus ja heinäpelto mieleen. Se kuka haluaa tarkemmin perehtyä, että kuinka nämä erikoiset kalkkikivitöröt ovat muodostuneet  voi tehdä sen esim. tästä linkistä.

Pinnacles     

Alue oli uskomattoman suuri ja vaikuttava. Paljon suurempi kuin olin kuvitellut

Tuon pään voisi leikata tästä kuvasta pois mutta laitoin tähän koska Pinnaclesin pinta tulee tässä hyvin esille.

Alkoi tulla jo ilta, päätimme ajaa läheiseen Cervantesiin ja yöpyä siellä.  Täällähän tulee pimeä jo heti viiden jälkeen.  Pimeä on tosi pimeä.  Kaupungissakin.  Katuvaloja on mutta ne ovat harvakseltaan ja luxit hieman eri luokkaa kuin mihin olen tottunut.  Jopa omalla kotikulmalla, joka on lähes keskustassa, on epämiellyttävän pimeää liikkua illalla.  Vaikka on pimeää ja katuvalot heikkoja, niin olen huomannut, että heijastin on täällä aivan tuntematon kapistus.    Eikä täällä kovin helposti laiteta autoihinkaan ajovaloja päälle.  Saa olla jo todella pimeää ennenkuin ne raaskitaan napsauttaa autonvalot  vastaantulijoita valostuttamaan.  Asenne tai kulttuurikysymys - mitä lie,  mutta turvallista se ei ainakaan ole.   Tämä pimeys lienee syynä myös siihen, että kylmä tuntuu täällä kylmemmältä kuin Suomessa. Taas palaan tähän asiaan. Asia ei lakkaa hämmästyttämästä minua, sillä minulla oli sellainen harhakuva, että täällä paistaa aurinko aina ja on aina lämmin.   Suomessahan kesä kuivattaa minkä kastelee ja talvella on kylmä joka tapauksessa.  Täällä ei mikään kuivata sitä minkä kastelee.....  näin talvella.   Mutta maisemat ovat täällä huikaisevan kauniita - talvellaKIN.  Joten kyllä  reissumies saa siitä konpensaatiota viluisiin varpaisiin.

Cervantesin rannikkoa, jota myös Turqoise coastiksi eli turkoosirannikoksi kutsutaan.  Voin vain kuvitella, että kuinta turkoosi se on kun aurinko paistaa

Majoitumme Cervantes Lodgeen, joka on hostelli aivan rannan tuntumassa.   Saimme ison huoneen merinäköalalla ja paikka osoittautui  hintansa arvoiseksi. 
Katsokaapa rantaa linkistä avautuvan esitteen alaosasta.  

Nämä kuvat ovat otettu tuolta rannalta ja hostelli sijaitsi myös siellä. Tänne tulen kesällä uudelleen.

(Kiirettä pitää meikäläisellä kun kesä koittaa. Niin monta paikkaa on odottamassa matkalaista)

Cervantes Lodge -hostellin etupiha


Tässä kuva joka on otettu hostellihuoneemme ikkunasta .... sekä kuva-arvoitus

 KYSYMYS:   Kuinka monta kengurua näet kuvassa ?   (vastaus blogin lopussa)

:):)

Cervantes on virkeä kalastajakylä.  Tässä muutama otos rapuravintolasta.

Rapu, rapu, rapu, rapu rallaa......

Noista ovista on kiva mennä vaikka ei olisi asiaakaan.

Minä tykkäsin Cervatesista.  Pieni kylä, jonka osuuskauppa muistutti minua suuresti Juokslahden (Jämsän kupeessa) Osulaa. Kauppaa, jonka myymälänhoitajana äitini oli, ja jonka takaosassa oli asuntomme.  Sillä osuuskaupan tiskin alla minä vartuin. Ilmankos oli kotoinen tunnelma kun astuin tämän kylän "Osulaan" .  Kaupan sisustus oli kuin suoraan 50-luvulta mutta toki ostamamme sämpylät olivat tuoreempia.  En valitettavasti huomannut ottaa kuvaa kaupasta.  Näitä samanlaisia, vanhanaikaisen näköisiä kauppakeskuksia on tosin jokapuolella.  Täällä Perthissäkin.  Aluksi ihmettelin niitä mutta nyt on silmä jo tottunut.  (Samanlaisia oli muuten kadunvarret täynnä Jenkeissäkin. Muistan ihmetelleeni taksissa matkalla New Yorkin keskustasta lentokentälle)

Illalla kävimme syömässä paikallisella Bowling clubilla - ja hyvin syötiinkin.  Ruoka oli loistavaa eikä hintakaan päätä huimannut.  Bowling on tääällä yleinen ja arvostettu harrastus.  Joka kylässä pitää olla  kenttä sekä clubi.  Herrat (kai naisetkin) pelaavat kuulapeliä pukeutuneena usein valkoiseen lierihattuun ja valkoisiin vaatteisiin.  Herrasmiespeli siis.   Iltaisin ja viikonloppuisin clubit ovat kyläläisten kokoontumispaikkoja.   Niin Cervantesissakin.  Baarissa oli 50 -vuotisjuhlat ja salin puoli oli täynnä paikallisia illallisella.   Sellaisen asian olen huomannut, että täällä liikutaan usein vapaa-ajalla koko perheen voimin.  Perhe ei tarkoita vain isää, äitiä ja lapsia vaan mukana on usein  myös isovanhemmat ja sisarukset perheineen.   Se on jotain sellaista yhteisöllisyyttä mitä meillä Suomessa ei niin usein näe. Harmi.  Minusta on kiva seurata ravintoloissa ja puistoissa kun peheenjäsenet,  useammassa sukupolvessa, viettävät kiireettömästi ja luontevasti aikaa keskenään.  Mihin meidän kulttuuri on kadottanut tuon arvokkaan yhdessäolon.

bowling ista lisää voi lukea täältä.

Bowling Gentlemen.  Kuva googlehaulla.

Perheitä bowling clubilla lauantai-iltaa viettämässä.

Sunnuntaiaamu koitti sateisena ja tuulisena. Ajoimme läheiselle Lake Thetis -järvelle Stromatoliittejä ihmettelemään.  Tuuli, satoi ja myrskysi niin kovin, että yhtään kuvaa ei paikasta saatu. 

Netistä tutkin, että  Stromatoliitti on on oikeastaan elävä kivi. Se on kupumainen kivi, jossa voi olla kraateri keskellä.   Sen uskotaan syntyneet 2,7 miljardia vuotta sitten ja  ne ovat todiste varhaisimmasta yksinkertaisesta elämästä maapallolla.  Joten ihan alkujuurilla oltiin.  Se on syntynyt kun bakteerien yhdyskuntiin on kertynyt  mineraaleja  ja sedimentteja (mitä ikinä nuo ovatkaan).  Vaikka en paljon niistä ymmärtänyt niin erikoisen näköisiä olivat.  Löysin googlesta  kuvan ko. järvestä.

Lake Thetis.  Kuva google kuvahaua avulla.

Kuulimme, että myrsky nousee.  Ajoimme kuitenkin vielä pikaisesti Jurien Bayhin kurkistamaan, että minkälainen kylä se on.  No ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Nimi antoi ymmärtää enemmän kuin mitä todellisuus oli.  Seuraavan kerran pysähdyn ihan rauhassa viettämään aikaani Cervantesiin ja sen turkoosille rannalle.  Siitä kylästä tykkäsin.

Matka kotia kohti taittui sateessa ja tuulessa.  Kilometrejä "erämaassa" loputtomiin.  On tämä Australian luonto niin ihmeellistä.  Viikko sitten Denmarkin reissulla saimme ihailla jylhiä maisemia ja huiman korkeita Karri ja Jarrah puita   (älkää kysykö, että mitä eroa niillä on. Olen niin laiska, että en ole ottanut vielä selvää.  Puita kun puita eli eukalyptuspuita).  No otin nyt sitten kuitenkin selvää ja tieto löytyi hyvin yllättävältä taholta.  Puukeskuksen nettisivuilta. Heh.  Tässä halukkaille tietoa-puulajeista  -linkki. Nyt tiedänkin mihin suunnistan jos Suomessa tulee Australia ikävä. Eikun Puukeskuksen takapihalle eukalyptuspuita silittelemään.

Kilometrejä Denmarkin alueen ja tämän viikonlopun retkikohteen välillä on reilu 600 km. Kyllähän ehtii luonto muuttua matkalla. Tällä kertaa edessämme oli erämaata loputtomiin.  Kasvillisuus matalaa.  Banksioita kukassaan mutta muuten kasvusto oli matalaa ja puskamaista. Kun Denmarkin seuduilla oli paljon peltoja ja lampaita/lehmiä niin täällä niitä ei juurikaan näkynyt.  Alue on varmaan liian kuivaa tuottavaan maatalouteen.

Emu Down Wind  farm  ja hevoslauman kirmailua laitumella !  Olipas upean näköistä kun viisi hevosta kirmasi avaralla pellolla täyttä laukkaa.  Meille ei selvinnyt, että olivatko pelästyneet jotain vaiko vaan lämpimikseen kisailivat.

Lucy on the road

Suoraa suoraa koko suora

Näitä "tuulivoimaloita" näkee ihan yleisesti yksityisillä pelloilla toiminnassa.

Gingin postitalo.  Pysähdyimme jaloittelemaan.

Ginginin Kylässä oli ihana, idyllinen ravintola, joka oli tehty vanhan myllyn tiloihin. Se oli vasta avattu enkä edes muista sen nimeä mutta jos joku siellä päin liikkuu, niin joen rannassa,  Granville puistossa se sijaitsee.  Me kävimme vaan ostamassa jätskit  ja jatkettiin matkaa.  Tuuli viuhui jo myrskylukemissa ja matkanteko oli jopa hieman pelottavaa.  Puista lenteli isoja oksia tielle ja satoi vaakatasossa.  Tosin emme vielä tienneet, että millainen myrsky sieltä oli nousemassa.  

Hauska kulkuneuvo Ginginissä

Alla vielä satunnaisia otoksia reitin varrelta.

Koiratkin ovat tervetulleita Cervantesiin

Golden Banksiat kaunistivat maisemaa joka puolella

Sarjassamme elämänviisauksia a'la Wickedcampers. "Women want many things from the man - Men want one thing from many women"

Mun lempparieläin - Emuvaara !

Kaunis uimarannan vessa Jurien Bayssa

Se verran vielä luonnosta, että koaloita täällä Länsi-Australiassa ei ole.  Ne eivät ole luonnollisesti siirtyneet tänne koska matka niiden asuinalueilta on niin pitkä.  Ei jouda matkustamaan kun pitää nukkua.  Ei siinä paljon reissata kun nukkuu 20 tuntia vuorokaudessa - loppuaikahan meneekin syöden.  Ja siinä syy, että miksi niitä ei ole ihmisvoimin tänne kyytsätty.  Täällä ollaan haluttu suojella eukalyptysmetsiä.  Ne suloiset karvapallot kun syödä kaluavat puut huonoon kuntoon.  Täällä näkee koaloita ainoastaan eläintarhoissa ja wild life parkeissa.

Kotiin ajellessa minulle iski kamala koti-ikävä.  En tiedä, että mistä ne tunnelmat välillä tulee mutta mielen se vetää matalaksi.  Onneksi tuo kumppani ymmärtää - lohduttaa ja antaa piehtaroida ikävän ja itsesäälin pois.  Asiaa helpotti pari skypepuhelua tärkeiltä ihmisiltä,  IGAsta maanantaina löytynyt suomalainen näkkäri ja hapankorppu sekä Ikean lohifileet.  Jälkruoaksi Fazerin sinistä ja punaviiniä.  Tuli muuten tehtyä lämpimikseen karjalanpaistiakin.  Sitä kun hauduttaa tuntitolkulla niin jo on lämpöä olohuoneessa asti. Tiistaiaamuna olikin jo paljon parempi olo ja taas mennään koti uusia seikkailuja !

p.s. (Niitä kenguruita siinä luontokuvassa on neljä.  Kolme keskellä kuvaa ja yksi ylälaidassa)