Vain elämää

Katunäkymä eiliseltä South-Perthistä

Nyt on tarjolla sillisalaatti parista viime viikosta. Darwinin reissun jälkeen päivät on menneet säheltäessä arkiaskareita ja samalla olen ollut jotenkin saamaton ja alavireinen.  Onko kevätväsymystä vai mitä - en tiedä, ehkä tämä on vain elämää.  Aina ei kulje eikä aina jaksa innostua.

Yhtenä päivänä käväisin beachillä ja se olikin oikein lepppoisaa,  kun ilma ei ollut niin turkasen kuuma.  Tosin varjossa sielläkin köllöttelin.   Sen olen täällä todennut, että auringonpaiste ei aiheuta automaattista "täytyy rynnätä pihalle" -reaktiota.  Kun aurinko paistaa lähes aina, niin voi ihan hyvällä omalla tunnolla olla sisällä.  Sen lisäksi, että sen voi tehdä hyvällä omalla tunnolla, niin se myös tuntuu miellyttävältä.  Läpiveto tai ilmastointi päälle ja kyllä on mukavan viileää.  Liika on liikaa - aurinkoakin.  Ja nyt täytyy muistuttaa, että olen vastuuntuntoinen auringon alla.  Suojekerroin on aina vähintään 30 + ja en ole kertaakaan esim. polttanut itseäni.  Australia johtaa maailman melanoomatilastoja joten ei ole leikkimistä tämän armaan auringon alla.  Vähän säteitä ja pääsääntöisesti varjossa - sillä mennään.  Tämähän on outoa minulle, sillä olen aina ollut ulkoilmaihminen ja viilettänyt kaikki kesäpäivät ulkona. Silloin kun se on ollut harvinaista herkkua, niin siitä on nauttinut ihan erilailla.

Päiväkaffet viime viikolla  Cottesloen lähellä

 Viime viikonloppuna kävimme Innaloon ostoskeskuksessa ostoksilla ja samalla päätimme poiketa Herdsmanin järvelle, joka sijaitsee matkan varrella.  Ei ole tullut koskaan poikettua.  Voi miten ihana pieni luontopolku "pitkospuita" pitkin.  Keskellä miljoonakaupunkia oletkin yhtäkkiä keskellä erämaaluontoa.  Katsokaapa itse kuvista !  Järvi ei ole avojärvi, niinkuin me suomalaiset olemme tottuneet, vaan kaislainen ja hieman umpeen kasvanut.  Erinomainen paikka vesilintujen elää.  Ja niitä siellä olikin pilvin pimein. 

Lake Herdsman

 

Uskomaton pläntti erämaata keskellä kaupunkia. Tämä puu kuorii "ihoansa" isoina liuskoina ja alkuperäiskansat käyttivat liuskoja paperin tapaan.

Kun lähdimme järveltä poikkesimme The Herdsman -nimiseen paikalliseen ruokakauppaan.  Voi ei mikä paikka !   Kulinaristin paratiisi.  Yksityinen ruokakauppa jossa on tuoretta ja kohtuuhintaista kauniisti ja siististi esillä.  En keksinyt mitään maan ja taivaan väliltä, mitä sieltä kaupasta ei olisi löytynyt.  Erinomainen, tuore he-vi osasto,  kaikki mahdolliset maitotuotteet mitä vaan saattaa keksiä. Erikoistuotteita mm. Italiasta ja Kreikasta.  Paikallisten leipomoiden valmistuotteita: pizzoja, leivonnaisia.  Oman leipomon tuoreita lämpimiä leipiä.  Oli muuten tiskissä myös puolalaista ruisleipää. Oululaisen jälkkäriä tai Fazer Puikuloita ei näkynyt.  Lihatiski täynnään jos jonkinmoista ja valtavasti.  Erinomaisia, raikkaita salaatteja, kukkia ja vaikka mitä. Kassalla oli kaksi erittäin ystävällistä heppua.  Toinen rahasti, toinen pakkasi ja kaikki toimi.  Hauska yksityiskohta, että parkkipaikalla oli rouva, joka ohjasi liikennettä ja osoitti vapaat parkkiruudut.   Nyt sanon, että Woolworhtsit ja Colesit kalpenee.  Meikäläinen haluaa viedä vähäiset lanttinsa jatkossa Herdsmanille.  Yksityiset kauppaketjut kunniaan ! 


En tiedä mihin aika katoaa mutta tuntuu, että en saa oikein mitään aikaan.  Koko ajan touhuan mutta valmista ei tule.  Ai mitä valmista ?  No en minä tiedä mitä valmista tässä nyt voisi saada aikaan, kun on joutilaana - ehkä tässä alkaa pikkuhiljaa tulla turhautumista, kun ei voi tehdä mitään tuottavaa.   Turistiviisumilla maassa oleva ei voi tehdä töitä eikä sitä hyvällä silmällä katsoisi minun ammattiliittonikaan, joka minulle vielä muutaman pienoisen vuorotteluvapaakorvauksen maksaa. En minä valita mutta hieman sopeutumista tämä vaatii.  Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäyä  tai vaihtaa patterit.   Toisaalta, taito sekin, että osaisi nauttia joutilaisuudesta.  Sitähän voisi alkaa joutessansa harjoittelemaan.

Tällainen kaunis taivas jäi kameran linssiin tuulisella fillariretkellä

Tässä turhia touhutessani olen miettinyt joitakin Suomen ja Aussilan eroja.   Ajatukset lähti oikeastaan liikkeelle "Vain Elämää" - telkkariohjelmasta.  Olen seurannut sitä netistä ostettavan TV-Kaistan kautta ja olen ollut yhtä vaikuttunut, kuin suurin osa katsojista.  Erinomainen ohjelma.  Jäin miettimään sitä yhteisöllisyyden tunnetta mitä tuo ohjelma on aiheuttanut katsojissaan.  Riippumatta iästä, sukupuolesta, koulutustasosta jne.  ohjelma on koskettanut katsojaansa ja pistänyt tunnetiloja liikkeelle.  Loistava formaatti,  joka toimii sen tyyppisessä pienessä maassa kuten Suomi.  Kaikki tuntevat ohjelmassa olevat artistit (ja jos ei jotain ole tuntenut, niin ohjelman jälken ainakin tuntee) ja heidän laulunsa.   Kun nämä artistit laitetaan samaan paikkaan viettämään yhteistä aikaa ja tehdään heidän olonsa niin kotoisaksi, että he alkavat avautumaan henkilökohtaisista asioistaan, niin se on yhteisöllistä, sanon minä.  Samalla he saavat katsojan tuntemaan olonsa kotoisaksi ja kun esiintyjien tunnetilat välittyvät ruudun kautta olohuoneisiimme tulee tunne, että ikään kuin sulaudumme heidän joukkoonsa.  Lauluesityksistä jokainen löytää peilattavaa johonkin oman historiansa tapahtumaan. Samalla jokainen voi puhdistaa mieltänsä, itkeä tirauttaa liikutuksen kyyneleet tai palauttaa mieleen onnentunteita.  Toimii -  mutta ei toimisi tällaisessa isossa maassa kuin Australia. Alla eräältä SuomiLadylta lainattu kuva.  Ei sovi tähän karttaotokseen edes seuraavaa suurkaupunkia - Adelaidea ja silti siihen sopisi usemapikin Suomen kokoinen valtio.  Valtava on tämä maa/manner.

Kuva: Anu T.  google karttaohjelmalla

 
Isossa maassa yhteisöllisyys on erilaista.  No ei kait täällä voisikaan koko maa samaan aikaan nyyhkyttää television ääressä, kun maassa on monta aikavyöhykettä. Vaikka tämä Australia mielletään arkipuheessa yhdeksi maaksi,  ikään kuin tämän voisi niputtaa hallittavaksi identtiseksi kokonaisuudeksi, niin ei voi.  Tämä on kokonainen manner,  jossa joka osavaltiolla on omat lait, erilainen ilmasto, eri aikavyöhykkeet jne. Täällä lännessä on monet asiat ihan erilailla kuin itärannikolla ja toisinpäin.   Jos täällä yritettäisiin Vain Elämää -ohjelman tyyppistä formaattia se pitäisi rakentaa pienemmän alueen muusikko-otokselle... ja väittäisin, että ei toimisi sittenkään. Julkkikset ovat koko maan julkkiksia mutta  eivät ne ole samanlailla kansallisomaisuutta kuin meillä Suomessa.

Suomalainen kokee yhteisöllisyyttä perjantai-iltana turvallisesti itsekseen oman olohuoneen sohvalla.  Sellainen yhteisöllisyys, jossa pitäisi puuttua asioihin avoimella paikalla yhteisen hyvän vuoksi onkin suomalaiselle hankalanpi juttu. Yksilön vapaus on viety niin pitkälle, että mihinkään/kenenkään asioihin ei saa puuttua.  Luin lehdestä, että viimeviikolla yksi neljävuotias harhaili yksin valtatiellä ja meni tovi, ennenkuin kukaan pysähtyi ja alkoi huolehtimaan harhalaisesta.  En tiedä asian yksityiskohtia tarkemmin, mutta  tarina pysäytti ajattelemaan, että missä ihmeessä siellä kotisuomessa mennään.  Mihin on kadonnut se yhteisöllisyys, jossa puututaan asioihin silloin kun nähdään, että jotain on pielessä.  Ei voi kun tulee turpaan ?  Ei voi kun naapuri/sukulainen suuttuu ?  Ei voi kun ei huvita ?  Ei voi kun ei kuulu mulle ?    Ei voi kun en MUKA huomannut ?   Ei voi, kun ei tiedä, että mitä muut siitä ajattelisi ?  Ei voi kun olemme niin itsenäisiä yksilöitä ?

Tästä identiteestä ja suomalaisuudesta tuli mieleen seuraava: meillä Suomessahan on jokaisella virallinen identiteetti  eli sosiaaliturvatunnus.  Avointa toimintaa on se, että kenen tahansa puhelinnumeron voi saada yhdellä puhelinsoitolla.  Yhdellä soitolla saa myös selville kuka omistaa minkäkin rekisterinumeroisen auton jne.  Kerran vuodessa leväytetään jokaiselle asiasta kiinnostuneelle naapureiden tulo- ja omaisuustiedot.   Kun kerroin tästä Davidille hän oli aivan kauhuissaan tuollaisesta. Täällä identiteettiä suojataan, turvallisuussyistä ? ihan eritavalla.

Täällä ei kukaan edes tiedä, että kuinka monta ihmistä maassa on milläkin hetkellä ja missä osoitteessa asuu kuka ja kuinka monta. Tai siis tietää hetken joka viides vuosi,  jolloin väestönlaskenta suoritetaan. Viimeksi se tehtii v. 2011, joten minä en ole missään kirjoissa enkä kansissa.  Väestönlaskijat kiertävät joka huushollin ovelta ovelle ja jättävät lomakkeen, jossa kysytään asujasta/asujista tiedot (samalla paljon muutakin tietoa) ja lomake palautetaan väestönlaskujallle.  Vuodesta 2006 tämän lomakkeen on voinut myös täyttää netissä. Eli viranomaiset laskevat joka viides vuosi maassa olevat henkilöt.  Mitään sotusysteemiä tai online väestörekisteriä  ei ole. Kun kuulin tästä niin ihan hämmennyin.  Jotenkin tuntui niin vanhanaikaiselta ja kankealta systeemiltä.
Meillähän tiedot siirtyvät automaattisesti kaikille tarpeellisille tahoille. Kun teet muutoilmoituksen, niin väestörekisteri päivittyy samantien. 
Kun tässä maassa synnytään, saa nimen  ja todistuksen siitä, että tämän niminen on syntynyt sinä päivänä, sillä hetkellä ja siinä sairaalassa.  Sen jälkeen syntyjä jäljitetaan joka viides vuosi tuolla väestönlaskennalla.   Asuinpaikan osoite on  ajokortissa, joka pitää vaihtaa ja päivittää aina kun muuttaa.  Tosin ei sitä kukaan valvo, että päivittääkö muuttaja tietonsa.   Ajokortti on tärkeä henkilöllisyys- ja osoitetodistus, siis jos sen tiedot ovat ajantasalla. 

Näissä Suomen ja Australian  tavoissa on mielestäni jonkinlainen ristiriita.  Meillä kaikki on näennäisesti avointa  mutta kuitenkaan ympärillä tapahtuviin asioihin ei tarvittaessa puututa.  Täällä identiteetti on suojattu mutta ympäristön asioihin puututaan aivan eri intensiteetillä.  Paikat pidetään siisteinä, ollaan kohteliaita naapureille ja yhteisille asioille. Jonkinlainen ryhmäkuri toimii. Tai ainakin näyttää siltä, että välitetään.  Päätä ei käännetä pois vaan tartutaan epäkohtiin silloin, kun siihen on aihetta.  Kulttuurierot näissäkin asioissa ovat siis aikamoiset ja painotukset erilaiset.    Millähän me saisimme sen "Vain Elämää" - tunnetilan siirrettyä kotimaan arkeen eli  pidettäisiin enemmän huolta toisistamme sekä otettaisiin vastuuta ympäristöstä ja kanssaihmisistä, yhteisöllisesti.  Ainakin niistä pienistä ihmisistä, jotka yksin teillä ja turuilla harhailevat.

 Eihän nämä asiat aivan näin mustavalkoisia ole - tiedän, mutta tällaisesta näkökulmasta olen näiden maiden yksilönvapautta ja yhteisöllisyyttä viime aikoina miettinyt. Vaikka ei asiasta tällä istumalla  valmista tullutkaan.

Tuulahdus Venetsiasta Swan Riverillä..( ja vettäkin reitillä lähes yhtä paljon)

Alkuviikon tämä meidän East Perth oli vähän niinkuin pois tolaltaan. Hillary Clinton oli kaupungissa ja majoittui lähellä asuinpaikkaamme.  Vaikka Hillaryä arvostankin, niin meinasi mennä meikäläiseltä hermot, kun helikopterit pörräsivät talon yläpuolella paripäivää.  Turvajärjestelyt olivat valtavat ja siitä seurasi kamala meteli joka häiritsi arkea aika pahasti.  Mutta rauha maassa - arvovieras on poistunut kaupungista. 

Maanantaina poistun myös minä, sillä matkaan reiluksi viikoksi itärannikolle Brisbaneen ja Gold Coastille. Reissun kohokohta on Coldplay  keskiviikkoiltana. Yhteisöllisyys toimii maassa olevien suomalaisten kesken.  Majoitun nimittäin Brisbanessa ennalta tuntemattoman, netin kautta löydetyn suomalaispariskunnan luona.  Heillä on kuulemma saunakin, joten kovasti odotan kotoisia löylyjä reissun lomassa.   Samalla  piipahdan myös tutustumaan lähiympäristöön eli Gold Coastille pariksi yöksi.  Matkaan lähden yksin kun siippa ei pystynytkään ottamaan töistä vapaata.  Saas nähdä mitä tämä reissu tuo tullessaan,  innolla odotan.  Mutta ennen sitä nyyhkin vielä viimeisen Vain Elämää jakson - innolla odotan sitäkin.

Joulutunnelmaa ? Perthin keskustassa +30 asteen lämmössä. 

Mölkky oli myynnissä yhdessä lelukaupassa nimellä Finska. Hyvä !