Coral Bay ja uinti Whale Sharkin eli valashain kanssa

Matkaa Exmouthista Coral Bayhin on vaivaiset 150 km.  Eli kun aamulla purimme leirin Exmouthissa niin se oli jo iltapäivällä uudelleen pystyssä  Bayview Coral Bayn leirintäalueella.  Eikä varmaan tarvitse mainita, että sitä hellettä oli taas huikeat +38 astetta.  Arghhhhh....henki lähtee!

Kamat paikoilleen ja paikkoja tutkimaan.   Cora Bay on pieni kylä aivan rannalla. Siellä on kaksi leirintäaluetta, yksi hotelli, pari pientä kauppaa, konditoria, pari bensatankkia ja pari kuppilaa.  Menimme rannalla ja ajattelimme tutkailla snorklausmahdollisuuksia.  Se oli äkkiä tukailtu, sillä ainakaan sillä rannalla ei ollut mitään nähtävää.  Pettymys.  No ei me masennuttu sillä seuraavana päivänä oli tiedossa seikkailu valashain kanssa. Ja vaikka  aiemmassa postauksessa mainitsin, että varasimme valashaireissun torstaille niin ei se mikään torstai ollut, se oli keskiviikko.  Ei pysy millään mukana, että mikä päivä on menossa.    Päätimme kuitenkin nauttia rannasta ja auringonlaskusta.  Siitä nauttiminen on Coral Bayssä kätevää, sillä ranta on kaikille vieressä.   Ohessa ensimmäisen illan satoa.

Oli pakko mennä uimaan oranssiin mereen.

Valaistunut olo.

Auringonlaskut ovat täällä WA:ssa aikamoinen luonnon spektaakkeli.  Värit ja muodot vaihtuvat niin, että ei kameran linssi mukaan ehdi. Esimerkiksi tiistai-iltana Coral Bayssa.  Kun aurinko laski,  se värjäsi ensin taivaan ihan oranssiksi. Sen jälkeen tuli sininen hetki jonka jälkeen pilvet värjäytyivät kauniisti ja muuttivat muotoaan koko ajan.  Sitten laskeutuu täydellinen pimeys. Tuohon luonnonihmeeseen ei kyllästy koskaan.

Laskuvesi on täällä aika kova ja veneet jääväät hiekalle killumaan.

Aurinko on laskemut mutta värileikki taivaalla jatkuu.

Jaahas on aika siirtyä yöpuulle sillä aamulla on aikanen nousu ja jännittävä päivä tiedossa.

Olimme siis ilmottautuneet uimaan Whale Sharkin eli valashain kanssa. (muutama linkki mistä voi lukea enemmän ko. otuksesta) Se on maailman suurin kala. n. 12 metriä.  Se elää syömällä planktonia.  Nuoret valashait kokoontuvat vuosittain Ningaloo Reefin alueelle  maaliskuusta heinäkuuhun syömään, lepäämään ja kasvamaan.  Ne tulevat joka vuosi koska Ningaloo Reefin ilmasto on juuri sopivaa niille.  Merivesi on lämmintä, alueella ei ole silloin cycloneita eikä yleensä muitakaan myrskyjä ja planktonia on paljon. Heinäkuussa ne hajaantuvat ympäri valtameriä ja uudet yksilöt tulevat taas seuraavana vuonna voimia keräämään.   Uinti valashain kanssa on suosittua Exmouthin ja Coral Bayn alueella ja uintiretkiä järjestäviä yrityksiä on paljon, erityisesti Exmouthissa. Me valitsimme Coral Bayn kahdesta toisen, eli Ningaloo Reef Dive & Snorkel nimisen yrityksen.  Emmekä katuneet valintaa. Uinti on kallista puuhaa ja pitkään mietimme, että onko varaa moiseen hapatukseen mutta sitten totesimme, että once in a lifetime.  390$ tiskiin ja saa luvan olla sen arvoista. Ja olikin. Hieno elämys ja erittäin ammattitaitoista ja mukavaa henkilökuntaa. Suosittelen.

Muikea aamuilme.  Seikkailu alkakoon.

Aamulla klo 7.30 olimme innokkaina retkifirman oven kahvassa.  Ilmoittautuminen, märkäpukujen sekä räpylöiden valinta ja menoksi.  Laivalle otetaan 20 uimaria ja uinnit suoritetaan 10 hengen ryhmissä oppaan johdolla.  Mukana oli myös ammattikuvaaja, joka ikuisti uinnit ja päivään kuuluneen snorkelointiretken  DVD:lle.   Se  maksoi erikseen 50$ mutta oli hintansa arvoinen muisto.

Encourter II oli kulkuvälineemme.

Kyllä unet kohta karisee.

Lähdimme matkaan ja sen aikana saimme tietopaketin niin snorkeloinnista, valashaista kuin planktoneistakin.   Aamukahvin jälkeen märkäpuvut päälle ja veteen tuntumaa ottamaan. Eli kävimme porukalla snorkeloimassa riutalla.  Henkilökunta halusi tietysti nähdä, että kaikki pystyvät uimaan kunnolla, hengittämään snorkkelin läpi ja ennenkaikkea poistumaan veneestä hiljaisesti sekä kampeamaan itsensä takaisin takatuhdolle.  Siinä alkoi olla meikäläisellä vaikeukseia muutaman nousun jälkeen.  Oma takatuhto alkoi tuntua niin painavalta, että ei mennyt enää heittämällä.  Onneksi henkilökunnan pojat olivat ystävällisiä ja  auttoivat vanhaa.  Tässä oli taas kohta kun huomasin, että en ole ihan nuori enää tai sitten ei ole vaan habaa riittävästi suhteessa hyvin kehittyneeseen takatuhtoon.
 

Pikkusen taitaa jännittää

Toimii (...kun junan vessa)

Takatuhto johon oli ponnistettava. Rappusia ei ollut.

Kun olimme snorkeloimassa niin samaan aikaan taivaalla pörräsi firman lentokone ja etsi niitä ystävällisiä uimakaverijättiläisiä.  Kun ensimmäinen oli bonkattu ryhdyimme tositoimiin.  Kävimme uimassa niiden kanssa yhteensä seitsemän kertaa mikä on paljon, koska järjestäjät sanoivat, että kahdeksan on ennätys.   Valaat olivat 6-9 metriä.   Joku sanoi, että uiminen niiden kanssa muuttaa sinun elämääsi pysyvästi.  En tiedä vielä josko pysyvästi mutta ikinä en tule unohtamaan sitä tunnetta kun Whale shark jättilänen lipuu sinua kohti, annat sen mennä vähän ohi ja lähdet uimaan sen rinnalla.  Rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Se hymyilee tullessaan.  Uimareiden pitää olla evien takana, jotta eläin ei häiriinny.  Ne ovat ystävällisiä eivätkä ole millänsäkään kun niiden mukana ui, mutta koska ne ovat luonnoneläviä, niin niitä halutaan kunnioittaa ja uimarit menevät niiden ehdoilla.  Evien alla peesasi valtava määrä kaloja, saivat ilmaista kyytiä jättiläisen "siipien" suojassa.  Tasaistä kyytiä.  Se on uskomatonta, että kuinka tuollainen jättiläinen voi liikkua niin rauhallisesti ja hötkyilemättä.  Aivan pieni liike pyrstöllä ja se menee hurjaa vauhtia eteenpäin.  Joutui uimaan ihan tosissaan, että pysyi peesissä.   Uintien välillä kampesimme aina veneeseen ja kippari etsi uuden uintikaverin.

Mittasuhdetta uimari kontra whale shark. Kyllä siinä itsenäs pieneksi tuntee (meidän valaat olivat hieman pienempiä kuin tuo kuvan aikuinen yksilö).   Kuva: Wikimedia Commons

Meillä oli oma kamera mukana ja David otti videota.  Minä en olisi siihen pystynyt, sillä minulla oli täysi työ uida sellaista vauhtia.  Alla meidän omaa kuvausta, jonka latasin eilen YouTubeen, kun en  saanut sitä muuten tänne ladattua.  Aikamoista räpiköintiä meikäläisen meno mutta tyylipisteitä tuolla ei onneksi annettu vaan kaikki yrittivät nauttia omalla tavallaan elämyksestä ja koko rahan edestä. 

Täyttä vauhtia eteenpäin.

Viimeinen uintikerta otti jo niin voimille, että yhtään kertaa ei olisi enää jaksanut.  Onneksi ei tarvinnutkaan,  sillä yksi yritys voi uittaa asiakkaitaan vain yhden tunnin ajan. Niin pian kuin kapteeni näkee ensimmäien valaan ja sukellus alkaa se kirjautuu tietokoneelle ja sitä kontroloidaan ympäristöministeriöstä (Enviroment department).  Valashaita siis suojellaan ja uintibusinesta kontroloidaan hyvin tarkasti.  Uintien jälkeen olo oli onnellinen ja kaikkemme annettiin. Elämys, joka ei unohdu.   Uinnin jälkeen veneessä oli aika vaikuttunutta porukkaa.  Se mitä näimme ja koimme oli jotain niin suurta, että sitä piti vähän sulatella.   Samalla sulattelimme ruokaa, sillä henkilökunnan pojat loihtivat meille maukkaan lounaan.

Röyh....

Oli ilo silmälle kun uintioppaat tekivät huushollitöitä ja siivosivat lounaspöytää.

Jim oli meidän uintiryhmän Boss. Mukava heppu.

Kun oltiin vähän huilittu kävimme vielä tunnin snorklausretkellä koko porukalla.  Olihan mahtava riutan pätkä.  Siellä uimme yhden poloisen kilpikonnan kanssa.  Siltä puuttui yksi jalka. Voi raukkaa.  Senkin videon latasin Youtuben kautta iloksenne.  

Snorklauksen jälkeen oli päivä pulkassa.  Todistukset jaettiin ja  saimme lepuuttaa jalkojamme ja silmiämme matkalla kotisatamaan.  

Tyytyväistä myhäilyä. No kannattiko?  Kyllä kannatti!

Teltalle huilimaan ja illalliselle.  Illallisen aikana nousu ukkosmyrsky, vauhdilla teltalle tavaroita suojaamaan.   Aamulla keli oi rauhoittunut, pakkasimme leirin autoon ja nokka kohti Kalbarrin kylää ja kansallispuistoa.   Siellä odotti yksi kohde, joka oli minun "to do" -listalla:  The Loop eli Nature*s Window.    Elämysreissu läheni loppuaan.