Kauemmas onkin lähemmäs

Elämme jännittäviä aikoja.  Siis me kaikki jääkiekon ystävät.  MM-kisat näkyvät tänne useampaakin väylää pitkin.  Kaikkein sujuvin lähetys on livenä YouTuben kautta. Kuva ei pätki ollenkaan mutta  sitä minä ihmettelen, että mistäYouTube on löytänyt aivan kamalan tankeron selostajan.... eikä se tunnu samalta kun katsoo Leijonien lätkää englanninkielisellä selostuksella.  Mertaranta se olla pitää !  Mertsin äänen saa liitettyä toiselta nettisivustolta mutta ongelmaksi tulee, että Leijonat menee jälkijunassa (eikö luistin kulje) ja Mertsin ääni tulee etuajassa.... (ei yllätä ketään, johtuu varmaan Mertsin moottoriturvasta)
Maksullisen TV-kaistan kautta saa kaikki samassa paketissa mutta ei ihan livenä ja ainakin ruuhkaisimpaan netinkäyttöaikaan kuva  p ä t k  i   i    i ,  joten meinaa mennä hermo kun hektiset tilanteet tökkivät.  Granlund vastustajan maalilla, Mertaranta vauhdissa ja naps..... kuva pysähtyy... argh....    No pääasia, että täällä kuitenkin päääsee kisatunnelmaan  (Kummolasta huolimatta). 

(Kuva: Google 2012-Jääkiekon-MM-kisat)

Kisatunnelmasta tämän kirjoituksen aihe oikeastaan kirposikin.   Oli lauantai ja Suomen ensimmäinen peli.  (Koska lähetys tuli täällä perjantaina yöllä, en jaksanut valvoa vaan avasin TV-kaistan lähetyksen lauanaina).  Helsinki, tuttu Hartwall-Areena...  siinä ihan kotini lähellä.  Mertaranta ja tutut pelaajat.  Valko-Venäjän kansallislaulun ajan pidin sormia korvilla niin kamalalta se joiku kuullosti (anteeksi) mutta sitten kajahti  maamme laulu.  Mitä tapahtui....  kylmät väreet lähtivät voimalla syvältä ytimistä saakka ja tuli itku.  Ei mikään pieni silmän kostuminen vaan itku, joka ei meinannut loppua millään.  Se tuli ja yllätti minutkin.  Niin voimakas on kansallistunne täällä maailman äärissä, kun se yhdistetään johonkin niin suomalaiseen kuin Maamme laulu ja jääkiekko.  Ainahan minä olen Maamme laulusta liikuttunut (ja joskus jääkiekostakin) mutta ei tällaista Niagaraa ole kotisuomen sohvalla ryöpynnyt. Olenhan miettinyt tätä jo aiemminkin.  Se todellakin pitää paikkansa monessa asiassa: kun menee kauemmas tuleekin lähemmäs.  

Kuten olen myös aiemmin kertonut,  niin yksinhän minä en täällä suomalaisuuten kanssa ole.  Täällä on paljon maanmiehiä. Enimmäkseen nuoria aikuisia.   Olen mielenkiinnolla, ilolla ja jopa ihaillen kuunnellut täällä asuvien tarinoita.  Kuka tullut mistäkin syystä.  Suurimmat syyt paikallinen tai UK/Irlanti -rakkaustarina joka on johdattanut tänne WA:han. Niissäkin tapauksissa lähes aina määräävänä tekijänä ovat kaivokset tai sairaalat.  Pätevistä sairaanhoitajista on täällä(kin) huutava pula.  Eli työn ja rakkauden perässä tänne tullaan.  Geologit ja muut kaivosalan ammattilaiset jopa lennätetään perheineen Suomesta tänne useamman vuoden sopimuksella.  Tästä voidaankin sitten aasinsiltana ihmetellä, että onko Suomella varaa menettää kustantamansa tieto-taito maailman ääriin.   Toisaalta miksi täällä Australiassa ei kouluteta omaa väkeä omiin kaivoksiin.  Paikalliset nuoret eivät ole koulutuksesta niinkään kiinnostuneita.  Miksi olisivat, jos ura urkenee kaivoksissa ja kaasukentillä heti alimman mahdollisen tutkinnon jälkeen.  Tapana on siis yleisesti hypätä työelämään heti peruskoulutuksen jälkeen. Kun sitten sillä koulutuksella saa esim. 5000 dollaria (3900 e)  käteen viikossa ajamalla esim. kaivoksissa käytettäviä huikean isoja kuorma-autoja. Siis niitä samoja autoa joihin Talvivaarassa koulutettiin viimetalvena naisia kuskeiksi,  koska ovat kuulemma parempia ja luotettavampia kuskeja kuin mies vastaavat (sorry, oli pakko mainita). Ymmärrän siis oikein hyvin, että opiskelijaelämä ei täkäläisiä nuoria 150 000 dollarin vuositulojen jälkeen kiinnosta. 

Ohessa aiheesta Helsingin Sanomien artikkeli viime talvelta.

( HS. 18.11.2011

Raaka-aineiden kysynnän voimakas kasvu ja pula työvoimasta nostavat kaivostyöntekijöiden palkkoja ympäri maailmaa.

Osaavista kaivostyöntekijöistä koetaan nyt monin paikoin huutavaa pulaa, kirjoittaa talouslehti Wall Street Journal. Lehden mukaan raaka-aineiden kysynnän voimakas kasvu ja pula työvoimasta nostavat useiden kaivostyöntekijöiden palkkoja voimakkaasti.
Keskiviikkona ilmestyneessä artikkelissaan lehti nostaa esimerkiksi ilmiöstä australialaisen kaivostyöläisen. 25-vuotias opintonsa keskeyttänyt mies tienaa vuodessa vajaat 150 000 euroa operoimalla poria kaivoksissa.
Työntekijäpulan takia osa Australian kaivoksissa työskentelevistä työntekijöistä saattaa käydä töissä jopa Filippiineiltä tai Uudesta-Seelannista asti.
Lehden mukaan muun muassa Kanada arvioi tarvitsevansa 60 000–90 000 uutta kaivostyöntekijää vuoteen 2017 mennessä.
Peru puolestaan laskee tarpeen olevan noin 40 000 uutta kaivostyöntekijää vuosikymmenen loppuun mennessä. Australiassa vastaava tarve on 86 000 työntekijää, WSJ kertoo.
"Inflaatiopaineet nostavat kustannuksia ja palkkoja kaivosalan keskittymissä, kuten Länsi-Australiassa, Chilessä ja Afrikassa", sanoo kaivosjätti Rio Tinton toimitusjohtaja Tom Albanese.)

 Kalgoorlien kultakaivos n. 600 km Perthistä itään.  Kuva google haulla.

Onneksi on suomalaista korkeasti koulutettua porukkaa tekemään korkeampaa ammattitaitoa vaativat työt. Ihmettelen vaan, että mitä tälle maalle tapahtuu, kun kaivokset ehtyvät ja business hiipuu.  Paikallinen koulutustaso on yleisesti ottaen niin alhainen, että jotain pitäisi asialle tehdä ennen kuin ovat pulassa.  Eihän tämä nyt tietenkään ihan näin musta-valkoista ole,  mutta ei kovin liioiteltuakaan. Asia on myös täällä tiedostettu.  Suunnittelevat nimittäin, että alkavat maksaa rahaa koululaisille, että jaksavat tulla aamulla kouluun !   Oikeasti.  Tällainen uutinen julkaistiin pari viikkoa sitten. Ei ole minun mietteet siis kovin pahasti liioiteltuja.   Saas nähdä missä maa makaa kymmenen vuoden kuluttua.

Joka tapauksesa olen iloinen ja ylpeä näiden tuntemani suomalaisten nuorten puolesta.   Elämä edessä ja mahdollisuuksiin on tartuttu.    Kaikki joihin olen täällä tutustunut ovat tosi mukavaa, rentoa porukkaa.  Kai tämä ulkomailla asuminen karsii turhat nipotukset pois.  Ja kun Australiassa ollaan niin ollaan rennosti maassa maan tavalla.  Nämä ihmiset ovat tärkeä henkireikä,  että voi kommunikoida välillä omalla äidinkielellä.  Luotettava, rehellinen ja reipas suomalainen tuulahdus tuo kotoisan olon tähän, välillä yksinäiseen vuorotteluvapaalaisen elämään.

Suomalaisuutta parhaimmillaan (vai pahimmillaan).  Vapun viettoa.

Tupsahtipa tänne hetkeksi kunnon suomalainen tuulahdus Kuopiosta Savolaisen pariskunnan myötä.  Mirja ja Jorma ovat erään fiksun, kouluttautuneen - tänne tietotaitonsa tuoneen suomalaispariskunnan  vanhemmat/appivanhemmat.  Koska he sattuivat asumaan suurimman osan lomastaan naapurissamme niin oli helppo nauttia hetkittäin kotoisasta olosta suomenkielellä ja samalla  tutustuttaa vieraita  paikalliseen menoon - silloin kun nuoret olivat töissänsä kiinni.

Fillarien lisäksi hyödynnettiin Davidin autoa. Piknik -iltaan pimenevässä Kings Parkissa ja maalaismarkkinoihin Kalamundan kaupungissa.  Se oli sunnuntaipäivän retki Perth Hillseille.  Sen mukavan päivän kruunasi vielä Davidin organisoima BBQ -ilta australialaiseen tapaan.  Mukava ilta.  Paljon naurua ja uusia vitsejä.  Osan käänsin Davidille mutta jotkut oli pakko jättää kääntämättä, heh.  (Tähän väliin yksi sisäpiirijuttu. Jorma: puistozumba loppuu kohta, joten pakko ottaa riski ja mennä jumppasalii, hah hah.  En löytäny Bunningsista kairaa)

David, Mirja, Jorma ja mehujäät Mundaring Weirin padolla. Koukattiin sen kautta Kalamundan markkinoille.

BBQ - a'la David.  Me muut keskityttiin syömiseen, juomiseen ja rupatteluun. 

Piknik pimenevässä syksyisessä illassa

Kaupungilla koko porukka

Lähtötunnelmat palmun alla

Viimeinen ilta ja läksiäisiksi vielä kuohuviinit Riverside Drivella Bell Towerin juurella

Niin  Mirja ja Jorma matkasivat kotimaahan.  Oli mukava tutustua ja yhteyttä pidetään jatkossakin.  Vaikka Davidilla ja Jormalla ei ollut yhteistä kieltä, niin hyvin näytti juttu luistavan sielujen sympatiallakin.  (ihan niin kuin meidän mökillä toissa kesänä).  Hassua, että pitää tulla tänne asti tutustumaan.  Tässäkin tultiin lähemmäs kun mentiin kauemmas.

Kalamundan markkinoiden satoa.  Kiitos Mirja ihanasta auringonkukasta.  Kukkii vieläkin :)

Kotoisalla mukavuusalueella jatketaan.

 

 Jos olo tuntuukin joskus yksinäiseltä,  niin harrastusten parista löytää tuttavuuksia.  Minä olen pyöräilyn lisäksi tällännyt itseni pariin zumbaryhmään.  Zumba on siitä hauskaa touhua, että se on samanlainen tuttu tuulahdus kuin Ikea. Konsepti on täsmälleen sama kaikkialla.  Ei väliä missä päin maailmaa astuu Ikean tai zumbasalin ovesta sisään. Huomaat olevasi omalla tutulla mukavuusalueellasi.  Kotoisaa.  Suurin Zumbauttaja (voiko näin sanoa ?) Perthissä on   Danza Loca    Tämän tanssittajan  tunneilla käyn aamupäivisin jos ei sada.   Lähimmät tunnit löytyvät  West/North Perhin rajalta ja koska minulla ei ole päivisin autoa käytössä niin kuljen sinne fillarilla.  Matka on osittain hiukan hankala,  sillä  reitti kulkee kapeaa Newcasttle streettiä pitkin.  Katu joka halkoo kaupunkia  East Perthistä Northbridgen kautta länteen. Se katu on myös pahuksen vilkas.  Joudunkin ajamaan osan matkaa jalkakäytävällä  (poliisin pikavoittoa odotellessa).  Zumbassa on yleensä samat naamat paikalla joten juttuseuraakin saa helposti paikalliseen, välittömään tapaan. Minun fillarointini herättää ihmetystä.  Muut naiset kun hurauttavat paikalle autoillansa.  Joka kerta joku ihmettelee, että tulenko tosiaan pyörällä ?  Reippaana pitävät.  Yhtenä aamuna en ottanut fillarikoria mukaan sisälle ja jo oli lähtiessä pyörän luona kaksi naista ihmettelemässä:  "tuumattiinkin, että etkö tänään olekaan pyörällä kun ei ollut koria mukana".  Hulluna kai pitävät. (voi olla tottakin).  Mutta eihän tuo suomalaiselle ole mikään kummallinen juttu - vajaan puolen tunnin pyöräily.  No saapahan sillä ainakin sosiaalista small talkia aikaan.

 Erään rouvan kanssa käymme myös tiistai aamuisin kukonlaulun aikaan (7.00)  Northbridgessä ilmaisessa aamuzumbassa. Rouva on Singaporelainen mutta asunut täällä jo vuosia.  Asui muuten Singaporessa Clarke Quay'n lähellä.  (Paikka jossa me Davidin kanssa tapasimme aika tarkkaan kolme vuotta sitten).   Tämän zumbailun  jälkeen kokoonnumme usein viereiseen kahvilaan aamupalalle. Välillä paikalla on isompikin porukka rupattelemassa.  Mukavaa.

Matkaan paikalle kymmenessä minuutissa CityCat  bussilla ja loppumatkan jalan.  Joka kerta minulle tulee samanlainen tunnelma kuin etelän matkoilla aamukävelyllä.  Uninen kaupunki, kahvilat avaavat oviaan aamiaista odottaville asiakkaille.  Aurinko alkaa lämmittää, astioiden kilinää. Kadut ovat vielä autiot. Tunnelma on levollinen ja lempeä.  Kannattaa nousta tiistaisin jo tuon ihanan, seesteisen tunnelman takia.

Northbrigden aamuinen autio katu. Illalla ja yöllä nämä kadut kansoittavat bilettäjät. Alue on "pahamaineinen" yöelämän keskus.  Eipä uskoisi kun kuvaa katsoo.

Northbridgen aukiota

Tiistaisin klo 7.00 aukion täyttää zumban jytke

Aamunavaus viime viikolta - zumbailut hoidettu ja nyt aamupalalle.  On meitä ollut enemmänkin mutta pimenevät, viileät aamut alkavat verottaa porukkaa.   Zumbaystäväni toinen vasemmalta ja ihana ohjaajamme neljäs oikealta:    Zumba with Feisty

Tällaista täältä tällä kertaa. Mieli ja silmät huomioi koko ajan uutta ja ihmeellistä  huomaan samalla peilaavani sitä tutun ja turvallisen kokemuksen kautta. Niin kai se on, että täällä maailmalla kansallistunne on meillä suomalaisilla korkeimmillaan.  En tiedä onko kaikilla vai olenko minä vain tällainen - pohjimmiltani kuitenkin kotihiiri.

Kun täällä on kylmää ja sateista  (viimeiset viisi päivää on satanut päivittäin) niin kutimet on kaivettu esille.
Olemme sopineet suomalaisnaisten kanssa, että kokoonnumme erääseen lankakahvilaan  käsitöiden merkeissä. Woollylattes   on paikan nimi.  Kahvia, käsitöitä ja turinoita. Innolla odota mitä syntyy..... jossain kotona vintillä on kasa keskeneräisiä käsitöitä - kohta varmaan täälläkin.  Kotoisaa siis siltäkin osin !

Sosiaalinen elämä jatkuu vaikka zumbailemaan ei sateen takia pääsisikään.  Uusia harrastuksia kehiin - hakusessa on !  Ja seuraavat sinne mukavuusalueen ulkopuolelle, että jotain uuttakin oppisi.

Löydä viikon Suomi tärppi kirjakaupasta.....