Jokea ympäri ja ympäri

Ai että mitä on tullut viime aikoina tehtyä?  No ei yhtään mitään!   Paitsi, että olen/olemme kävelleet/pyöräilleet jokea ympäri sekä huhkineet intervallikävelyä kotimme kohdalla olevaa joelle viettävää mäkeä ylös ja alas.    Kävelylenkkeihin meidät on siivittänyt ilmoittautuminen parin viikon päässä olevaan HBF Run for a reason tapahtumaan.  Se on hyväntekeväisyystapahtuma, jossa voi juosta tai kävellä 4 km tai 12 km  ja osallistumismaksunsa jokainen osoittaa valitsemalleen hyväntekeväisyysjärjestölle.   Me kävelemme 12 km, joka sinänsä ei ole iso fyysinen ponnistus mutta on silti innoittanut meitä kävelyhommiin ja vähän testaamaan nivelrikkoisia polviamme.

Suurin syy, että miksi tapahtumaan osallistumme on, että pääsee kerrankin kävelemään autottomalla freewayllä (ne suljetaan tietysti autoilta tapahtuman ajaksi) ja ennen kaikkea saa kävellä  yleensä niin ruuhkaisen 4 km tunnelin läpi.  Elämysmatkailua.  Huvinsa kullakin - ja meillä tällaiset.

Ja mikäs on harjoitellessa näissä maisemissa.  Olen napsinut  lenkeiltä muistoksi kuvia.  Kierroksesta saa erimittaisia reittejä riippuen mitä siltaa pitkin ylittää joen ja kääntyy takaisin. Pisin kierros on 14 km ja sen kävelyn jälkeen on kyllä jalkapohjat vähän hellinä.   Oskari kysyi vuosi sitten, että sano sitten äiti kun olet lakannut päivittelemästä Swan joen kauneutta. Tiedoksi vaan Oskari: en ole vieläkään! Minä rakastan näitä maisemia.  Tällä on niin kaunista ja siistiä.  Ihmiset ovat hyväntuulisia ja elämänmeno on leppoisan oloista.  Joenrantakahviloita kaipaan mutta niitä täällä  Perthissä (South Perthissä) ei jostain syystä ole. 

Yksi kahvila löytyy taustalla olevalta lauttalaiturilta.

Joella voi viettää aikaansa mm.  vuokrattavilla kanooteilla tai pikkuisilla purjejollilla

Me ollaan kävelylenkillä!

Fillaroidessa usein pysähdyn lukuisten jumppalaitteiden kohdalle... joskus jopa jumppaan.....

Pelikaanit ovat vallanneet vesihiihtohyppylavan (voiko olla yhdyssana?)

Tämä puulaituri oli täynnä lintuja.  Jonkinlainen kokoontumisajo menossa.

Lauantain kävelimme yhdessä 8 km South Perthin Ferry eli lauttalaiturille, tarkoituksena ylittää joki ja käydä kaupungilla asioilla ja jatkaa joen toista puolta kävellen kotiin.  Myöhästyttiin täpärästi lautasta ja totesimme, että seuraava tulisi puolen tunnin päästä.  Päätettiin sammuttaa kävellessä hankittu jano läheisessä pubissa.... ja myöhästyttiin seuraavastakin lautasta.  Kolmanteen ehdittiin, hoidettiin asiat kaupungilla, hypättiin bussiin ja matkattiin kotiin.   Siideristä ja oluesta pehmenneet lihakset eivät enää innoittaneetkaan viimeisen 4 km kävelyyn.  Hyvät oli voiteluaineet.

Kävelylenkin mukavin kilometri.

Olen saanut yhden sohvaperunan innostumaan liikunnasta.  Jesh!  Todella nopea ja tehokas kunnon kohotus alkoi kun keksimme viettää 20 minuutta joka toinen päivä tehokävelyllä rinnettä ylös ja alas. Rinne on talomma kohdalla, joten ei maksa paljon vaivaa siirtää luitansa sohvan sijasta hetkeksi sinne. Rinne on aika jyrkkä ja sykkeen saa hyvin kohoamaan.  10 kertaa ylös alas sahailua on riittävä määrä ja kun alkaa tuntua riittämättömältä voi välillä pistää juoksuksi.  Kaupan päälle saa kauniin auringonlaskun ja pimenevän illan sinisen hetken sekä Burswoodin maisemat.   Kait sen 20  minuuttia voisi huonomminkin käyttää.

Tämmöistä tällä viikolla. Minä siis rakastan näitä maisemia ja nyt jo tunnen suurta surua ja ikävää  kun kävelylenkkimaisemat kohta vaihtuvat.   Tosin ei Seurasaaren maisematkaan paskempia ole.  Puhumattakaan Helsingin fillarilenkistäni Meilahdesta Taivallahden, Hietaniemen, Ruoholahden kautta Eiranrantaan ja Kaivariin .... ei ole paskempi sekään - silloin kun on kesä ja aurinko paistaa.   Olen huomannut, että nämä viime viikkojen kävelylenkit ovat myös osaltaa minulle terapiaa.  Kävellessä ehtii ajatella kaikenlaista ja vaikka ei aktiivisesti ajattelisikaan, niin alitajunta tekee koko ajan työtä - surutyötä toisaalla,  kotiinpaluun intoa toisaalla.  Ja sen tiedän, että kituviikot ovat vielä edessä.

Tästä ikävästä sen verran, että sen olen jo hyväksynyt, että aina tulee olevaan ikävä johonkin.  Täällä Suomeen ja Suomessa tänne.  Kai se on elämän rikkautta.  Tämän rikkaan elämän ihana tapahtuma on tiedossa viikonloppuna.  Lähdemme 12 suomalaisnaisen voimin viettämään viikonloppua Busseltoniin, 200 km etelään,  isolle mökille.  Tai ei  se mökki ole vaan iso upea talo.  Rentoa yhdessäoloa hyvän ruoan ja juoman äärellä huippuporukassa.  Enempää en voisi tällä hetkellä elämältä vaatia.

Kuulin jostain radio/televisio? ohjelmasta viisaan mietelauseen.  "Ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella.  Se on vihreämpää siellä missä sitä kastellaan".     Voiskos paremmin sanoa!