4-vuotta 23.5

Laahaa vähän perässä nämä jutut......Kun viime torstaina heräsin kaunis kukkakimppu odotti keittiön pöydällä.  4-vuotta siitä kun tapasimme Singaporessa.  Aika paljon on tapahtunut ja mitähän onkaan vielä edessä - vai onko mitään.....  Emme nimittäin vieläkään tiedä, että kuinka pystymme järjestämään yhteisen elämän samaan maahan.  Tännehän se olisi ollut helppoa? järjestää kun olisin tehnyt päätöksen, että en palaa kotimaahan ja olisimme laittaneet spouse/fiancee eli avopuolisoviisumin vetämään.  Se olisi todennäköisesti myönnetty muutamassa kuukaudessa, kun yhteistä taivalta on todistetusti jo nämä neljä vuotta ja yhdessä asumistakin enemmän kuin yksi.  Työluvankin olisi saanut samalla. Sen jälkeen parin vuoden odottelun jälkeen saisi  pysyvän oleskeluluvan maahan, ehkä jo aiemin.  That's it ja muutaman lainkuuliaisen vuoden jälkeen voisi halutessaan anoa jopa Australian kansalaisuutta.  Mutta, mutta......

Minä jouduin kuuntelemaan sydämeni ääntä  eikä tuntunut tällä hetkellä 100% varmalta, että olisin ollut valmis jättäämään perhettä, läheisiäni, ystäviäni, työtäni ja koko yli viiskymppistä elämääni maapallon toiselle puolelle. Tämä on niin kaukana kaikesta minulle rakkaasta, että ahdistaa ja kotiinlähtö koittaa - ei auta.   Se onkin sitten hankalampi juttu, nimittäin EU:n ulkopuolisen tulla Suomeen.  Olen tästä paasannut ennenkin ja paasaan taas.  Kaksi vuotta  yhdessä asumista pitää täyttyä, jotta saisi edes työnteko-oikeutta Suomessa.  Toki jos saa jostain työviisumin, niin sitten ovet aukeaa maahan ja työhön.   Tähän kahden vuoden yhdessä asumis sääntöön ei lasketa loma-aikana yhdessä asumista.  Minä en ole vielä ymmärtänyt, että kuinka tämä yhtälö on edes teorissa mahdollista toteuttaa.  Australialainen saa olla Suomessa 90 päivää ilmaan viisumia, eli lomalla. Jos niitä kolmen kuukauden jaksoja, jotka ovat teknisesti lomalla oloa,  kun töitä ei saa tehdä, ei lasketa yhdessä asumiseen, niin miten Suomen lainsäätäjät ovat ajatelleet kenenkään täyttävän tätä kahden vuoden sääntöä.  Jos joku keksii/tietää, että kuinka se toteutuu, niin kertokaa please minulle.   Nyt mennään ajatuksella, että saas nähdä kuinka käy.  Tällainen elämäntilanne on minulle kamalan raastavaa kun olen tottunut suunnittelemaan elämääni.  Elämän suurissa kysymyksissä en ole spontaani ihminen. Minulla on aina ollut suunnitelma lyhyelle ja pitkälle aikavälille  ja sitten olen vaan  lähtenyt tallaamaan valittua ja suunniteltua polkua pitkin ja  samalla minulla on tunne, että elämä on hallussani ja voin hyvin.  Nyt tämä ei ole ollenkaan hallussani.  Asiat on  seuraavat vuodet Suomen lainsäätäjien hallussa, jos voimat riittää nyt edes riittää sinne asti.  Vaikka kuinka yritän ajatella rennosti, että "eiköhän asiat suttaannu parhain päin" ja että "aika näyttää ja asiat menee oikeinpäin omalla painollaan"   niin olen tosi turhautunut. Kun tähän vielä lisätään, että kumppani ei voi vielä oman työprojektinsa vuoksi lähteä kanssani kesäkuussa kotimaahan, niin hohhoijaa.  On vielä sovittuja velvollisuuksia hoidettavana, joten  aikamoinen tilanne - eikä ole työpaikasta Suomessa tietoakaan eikä oleskelulupaa kuin 90 päivää kerrallaan, eikä kielitaitoakaan.  En ole tällä hetkellä todellakaan parasta seuraa,  kun mieli menee vuoristorataa niin, että tuuli korvissa vinkuu ja hattu lentää. Toisena päivänä levollinen mieli: kyllä kaikki suttaantuu.  Toisena päivänä niin ahdistunut, että meinaa räjähtää.   Tämä on hinta tästä hauskasta.   Jotta tämmöisiä tunnelmia täältä risukasasta.

En aloittanut tätä postausta valittaakseni vaivojani mutta näin tuli näköjään tehtyä.  Tarkoitus oli laittaa muutama kuva muistoksi 4-vuotispäivästä.   Menimme illalla Claisebrook Coven rantaravintolaan syömään.  Istumaan rauhassa meille rakkaassa maisemassa.  Siitä siis muutama kuva.

Kyllä näitä maisemia tulee ikävä.

 Tällaisiin kuviin ja tunnelmiin

P.s. Kun teimme lähtöä kanaalille syömään ja menin vaihtamaan vaatteita, niin meinasin lentää persiilleni.  Kaapissa roikkui sama toppi joka oli päällä 23.5.2009  Singaporessa eli tapaamisiltanamme.  Jos olen kertonut useasti, että en ole shoppailuihminen niin tässä todiste - en todellakaan ole.  Tämä parinkympin Lindexin toppi on siis lentänyt Helsingistä Singaporeen ja takaisin 2009.  Kerran Helsingistä Melbourneen ja takaisin v. 2010  (en käyttänyt sitä siellä - tulihan tuuletettu taivaalla)   ja onhan se näköjään ollut matkalaukussani tännekin tullessa joulukuussa 2011.  Juhlan kunniaksi laitoin se TAAS päälle.  Voi jessus.

Todistekuva: 23.5.2009 Singapore Clark Quay, muutama tunti ennen tapaamistamme.  Ihana toppi rouvalla.   (Sorry rakas matkakumppani Marja. Rajasin sinut pois kun en ollut varma haluatko kauniit kasvosi kuvaan).

23.5.2013 East Perh - onpa kaunis toppi rouvalla. Taitaa olla ihan viimeisintä muotia :D

Tämmöstä soutamista ja huopaamista mielen vuoristoradalla ja Samuli Putro on tainnut pukea sen sanoiksi.