Road trip - kyllä maalla on mukavaa !?

Tuo mun  mies joutuu työnsä puolesta matkustelemaan maakunnissa. Matkat ovat 2-5 päivää kestäviä reissuja paikkoihin, missä pitää käydä paimentamassa sähkötolppayhtiön työmiehiä.  Aiemmin olen ihmetellyt sitä, kuinka työmailla on niin usein äly ämpärissä ja paimennettavaa riittää hulluuden rajamaille asti - en nyt pähkäile sitä tässä enää vaikka mieli tekis.  Mutta minun kannaltani tässä  puoliskon toimenkuvassa on mukavaa se, että niille reissuille voi halutessaan lähteä mukaan.  Matkapäivistä saa reissurahan suoraan tilille ja sillä matkaaja itse kustantaa majoituksen ym. eli mukana kulkevat puolisot eivät ole pois firman kuluista. Joten firma sanoo: no worries, mukaan vaan !

Viime sunnuntaiaamuna pakkasin auton ja suuntasin ukkoni perässä n. 300 km koilliseen. Parin päivän reitti kulki näin:  Perth - New Norcia - Moora - Dalwallinu (siellä oli majoitus) - Wongan Hills - Yerecoin - New Norcia - Perth.   Minä tykkään ajaa autolla.  Olen aina rentoutunut ratissa, musiikkia kuunnellen ja laulaen. Omat pikku bileet ohjaamossa.  Kun ajaa yksin saa kuunnella sitä mitä haluaa, volyymillä millä haluaa (siinä mentiin Samuli Putron, PMMPn,  Katien Meluan, Eva Dahlgrenin ja Bruce Springsteenin kautta Coldplayhin ja kaikkea siltä väliltä).  Maisemat vaihtuvat ja matka taittuu. Näin silloin kun liikenne on sujuvaa ja tiellä tapahtuva toiminta on hallussasi eli ajo tuntuu turvalliselta.  Täällä on liikenteessä omat pikku haasteensa.  Kaupungissa omansa ja maanteillä omansa.   Nyt pääsin tutustumaan näihin maakunnan maanteiden ihmeisiin oikein kunnolla.  Over Size eli ylileveät kuljetukset.  Reissuni aikana kohtasin toistakymmentä mitä hurjempaa ylileveää kuljetusta.   Ohhoh, olihan ihmettelemistä.  Hökötyksien edessä ajaa auto varoitusvilkut päällä ja over size -kyltti katolla  mutta usein se auto on niin lähellä varsinaista vaaraa, että reagointiaika jää todella lyhkäiseksi.  Niitä  kuljetuksia tulla tupsahti vastaan milloin minkäkin mutkan takaa äkkiä ja yllättäin.  Tai aivan yhtä yllättäin huomasin tollottavani kamalan ison kaivosauton perälistoa kun nopeus oli ollut 110 km/h..... kriiik,.....jarrut pohjaan ja sitten körötellään 20 km/h autojäti perässä niin kauan kunnes se siirtyy hetkeksi lepopaikalle.  Ohitusmahdollis on minimaalinen,  koska tämä hökötys  täyttää lähes kokonaan molemmat kaistat.  Vastaantulijat kiertää penkereen kautta.  Siinä on kuulkaas menoa ja meinikiä maaseudulla.

Sieltä tulee kaksi viljasiiloa.  Vastaantullut rekka vetää ohi pientareella

Tässä pienempi versio ylileveästä.

Nämä näin onneksi niin ajoissa, että ehdin pysäyttää ..pikkusen tunkevat meikäläisen kaistalle :(

Ei mun kaistalle sopis edes fillaristi... aika hurjaa on meno

 Road Train ja sen perälisto. 

Tie 95 eli Great Northern Hwy on täynnä näitä pitkiä rekkoja,  Road Trainejä eli "maantiejunia".  Onneksi ohituskaistoja on aika tiuhaan.   Ohistuskaistat ovat täällä vähän outo juttu.  Meillähän ohittajat siirtyvat vasemmalle kaistalle ja ohituksen jälkeen palaavat alkuperäiselle kaistalle eli oikealle ja hitaammin ajavat jatkavat matkaansa samalla  kaistalla koko ajan. Eli ohittaja on aktiivisessa roolissa ja ohitettavat köröttelevät baanaansa eteenpäin.   Täällä asia on ratkaistu niin, että ohittaja lähtee oikealta ohi, totta kai.  Mutta ei palaakaan alkuperäiselle eli vasemmalle kaistalle vaan tämä ohituskaista jatkuu ja ohitettava joutuu siirtymään oikealle, kun ohituskaista loppuu.   Hölmöä !   Näiden ohituskaistojen pituutta ei ole ilmoitettu mitenkään.  Eli se voi olla 800 m tai 4 km tai jotain muuta.   Puoli kilsaa ennen kaistan loppumista tulee ilmoitus kaista loppuu 500 m päästä siirry oikealle kaistalle..... siis tämän autoilijan, joka ajoi omaa vauhtiansa rauhallisesti hötkyilemättä on siirryttävä ohittajien sekaan viereiselle kaistalle.  Vielä hölmömpää !   Ohituskaista-alueella voi olla liittymä.  Eli yht'äkkiä kun vedetään kaksi rinnan ohituskaistaa niin vasemmalta voi tulla auto siihen sekaan tai se voi ylittää tien.  Kaikkein hölmöintä ja todella vaarallista ! 

Tein kuitenkin reissua tarkkana ja turvallisesti.  Vastaantulevien Road Trainien kanssa oli välillä ihmeissään,   kun tie oli ajoittain kapea ja reunat pehmeät.  Kyllä sitä sai välillä mennä ihan kieli keskellä suuta (siinä laulun lomassa).   Paljon tuli nähtyä ja oli mukava reissu vaikka aika raskas ajomatkoineen. 

Tämmöisten pilvien alla

Aika yksi sai tasangolla kulkea

Ensimmäinen etappi oli New Norcia.  Se on yksi erikoisimmista paikoista mihin olen törmännyt.   140 km Perthistä pohjoiseen  95 -tien varrella avautuu yht'äkkiä historiallinen kaupunki. Se sanotaan olevan palanen  Espanjaa.  Sen perustivat espanjalaiset Roomalaiskatoliset munkit vuonna 1847. Eli se on munkkien kaupunki ja tunnelma oli siellä todella erikoinen.  Nämä St. Benedicktin oppeja seuraavat munkit ovat sitoutuneet elämään tässä itsenäisessä luostarissa lopun elämäänsä.  Pysähdyin sinne ja laitan tunnelmat kuvina nähtäväksi.  Alueella olisi ollut mahdollista ottaa kahden tunnin opastettu kierros mutta jätin sen väliin, samoin kuin isoon museoon tutustumisen,  koska en halunnut jättää loppumatkaa hämärässä ajettavaksi.  Tielle pomppivien kenguruiden takia se on vaarallista tai vähintäänkin epämukavaa.

New Norcia

Menin sisälle yhteen rakennuskompleksiin.  Siellä avautui sisäpiha. Lähes joka ovessa oli Private -kyltti mutta takana oikealla oli portaat ylös.  Kapusin sinne ja ne johtivat pieneen kirkkoon.

Tässä pienessä kirkossa on messut kuusi kertaa päivässä. En sattunut kyllä näkemään ketään.  Olin ihan yksi koko rakennuksessa.

Alueella on vanha kaunis hautausmaa

Catherine Clinich oli 79 vuotias kuollessaan vuonna 1908 - aika vanhaksi on elänyt. 

Joku täällä asuukin ?

Tämä on hotelli.  Hinnat ei päätä huimaa - esim. 1 hengen huone 75 aud (n. 60 eur) kunnon aamiaisella

Hotellin sisätiloja

Hotellihuoneet on käytävän molemmin puolin

Paikka oli niin erikoinen, että päätin poiketa vielä paluumatkalla vielä uudelleen.  Nyt matka kuitenkin jatkui pieneen Mooran kaupunkiin.  Kaikki kaupungit, joissa poikkesin ovat mielestäni pieniä kyliä eikä kaupunkeja.  Yhteistä niille on  perinteisen näköinen hotelli, huoltoasema, kahvila, bowling club, kyläkauppa, sport center, pari pankkiautomaattia, bottle market eli viinakauppa, lääkäri/sairaala omakotitalon näköisessä rakennuksessa, poliisiasema samannäköisessä toisessa rakennuksessa sekä paljon kukkaistuksia ja seinämaalauksia sekä miljoona pientä kärpästä.

Tässä kuvia paikasta nimeltä Moora.  Oli sunnuntai-iltapäivä ja kylä oli uneliaan hiljainen. (tai voihan se olla tuollainen ruuhka-aikaankin, en tiedä)

Tällaisen näköiset sähkölinjat ovat täällä ihan normaaleja.... ei taitaisi kestää lumen painoa....

Koulun seinä

Kylänraitti

Mooralaista kylätaidetta

Matka jatkui kohti Dalwallinua, jossa oli majapaikkamme ja jossa David jo odotti. Matkalla ajoin todella ison kuparinruskean käärmeen päältä (en uskaltanut jäädä ihmettelemään, että kuinka poloiselle kävi) lisäksi yksi kaunis Galah -lintu lensi auton nokkaan... se raukka sai myös tällin nokkaan koska auton vastaavaan tuli lommo. Voi raukkaa. 

Dalwallinu on luotokukkien eli Wildflowersien kaupunki.  Valitettavasti tänä vuonna ei kukkia kamalasti tällä suunnalla ollut ja nekin vähät olivat jo paremmat aikansa nähneet. Tässä kylässä oli kaikkien edellisessä kylässä mainitsemieni palvelujen lisäksi pieni uimala (Anulle tiedoksi: jos Dalwallinun vedenkäyttökustannukset/litrat ovat keskimääräistä suuremmat, niin voipi johtua tästä), golf kenttä (hoitamaton ja aivan rutikuivat väylät) sekä squash halli :)  Tämä Suomessa katoava harrastus on siis tässä peräkylässä voimissaan.

Dalwallinun matkailukeskus

Kylässä n. 600 asukasta ja squash keskus,  heh

Turistilta näyttää

Aqua center.  Se oli pahus maanantaina suljettu joten jäi käymättä.

Dalwallinun juna-asema.  Täällä on muuten yleisesti jokapuolella vartioimattomia tasoristeyksiä, joten siinäkin kohtaa saa matkalainen olla tarkkana.  Joissan on puomit mutta monissa ei  ole muuta kuin varoituskyltit

Apteekin vieressä meidän hotelli.  Tai siis me majoituimme hotellin takan olevasssa motelli osiossa, koska luimme netistä, että jonkun hotellivieraan huoneessa oli asunut myös hiiri..  Meidän motellihuone oli niin pieni, että jätin suosiolla oman kassini autoon yöksi.  Ei olisi ollut muuten tilaan kääntyä.  Tiivistä tunnelmaa maakuntamatkailussa.  Ehkä ensi kerralla majoitumme Caravan Parkiin kun siellä on kuulemma isommat huoneet.  Ykkösluokan matkailua kakkosluokan majoituksella :)

Maalaista meininkiä keskuspuistossa

Kukkia raitilla

Tyypilliset postilokerot, jotka löytyy joka postikonttorin kyljestä

Dalwallinun seinämaalauksia

Jätin puoliskon tienaamaan ja lähdin taas tien päälle - kohti kaupunkia nimeltä Wongan Hills.  Matkalla näin paljon suolajärviä ja tasankoa.  Muutama hassu auto tuli vastaan ja pari erikoiskuljetusta mutta muuten sain ajella ihan yksikseni.   Poikkesin matkalla Reynoldson Flora Reserve luontokukkapolulle, jonka sai ajaa autolla läpi.  Pieni pettymys sekin.  Ei  ollut enää paljon nähtävää.

Nämä välimatkat ovat ihmillisiä mutta seuraava etappi 500 km tai 954 km päässä ei ole mikään kummastus täällä WA:ssa

Suolajärvi Damboring Lake

Luontokukkia tiirailemassa Reynoldson Flora Reserve autoreitillä

Tämä varoituskyltti jäi vähän ihmetyttämään.  Ylireagointia ?

Piti pysäyttää auto ja antaa tietä

Tienvarrelta löytyi näinkin kauniita maisemia.  Vaihtelua karuun suolajärvimaisemaan.

Lähellä Wongan Hillsiä poikkesin Mount O'Brien Lookout eli näköalapaikalle.  Sinne kavuttiin autolla radiomastojen juureen.  Tästä tulikin mieleen, että eivät olleet ainakaan Vodafonen käyttämiä mastoja.  Minä onneton menin tammikuussa tekemään sopimuksen Vodafone operaattorin kanssa.  Puhelimeni ei toimi missään kaupunkialueen ulkopuolella.  Olen aivan pimennossa, mikä on hieman pelottavaa kun yksin matkailee.  Varsinkin tällä reissulla, koska meidän navigaattori sanoi sopimuksensa irti.  Eli suunnistin karttakirjojen avulla ja puhelinyhteyteni oli  mukana matkaavassa läppärissäni olevan Skypen ja Telstran nettitikun varassa.  Telstra toimi lähes kaikkialla missä läppärin avasin ja niin näyttää myös toimivan Davidin Telstra operaattorin yhteyksillä varustettu kännykkä.  Eli ihmiset täällä suunnalla:  jos yhtään matkailette Perthin ulkopuolella ÄLKÄÄ valitko Vodafone operaattoria !

Mount O'Brien Lookout on tuolla kukkulalla

Tuolla mastossa killoui kaksi työmiestä.  Kivat maisemat poikien kontuurissa.

Suolajärvi näköalapaikalta katsottuna

Wongan Hills kylässä kävelin Christmas Rock Walk Trail -luontopolun .  Nimi oli niin eksoottinen, että  pitihän se käydä katsomassa.  Oli kamalan kuuma helle ja kärpäsiä oli se miljoona - luontokukkia ei niinkään.  Tuli hiki ja meni hermot. Eikä se kalliokaan ollut ihmeellinen, joten hörpin kahvit ja päätin lähteä kotia kohti.  Wongan Hills oli kylläkin mukavan oloinen pikkukaupunki. Ei sattunut yhtään kuvaa kameraan, oli niin kuuma ja väsy mutta se ei kylän vika - paikka oli viehettävä.

Christmas Rock

Paikallinen huoltoaseman täti innostui opastamaan minut oikoreittiä, eli pikkutietä kohti New Norciaa.  Täti innostui puhumaan niin, että en meinannut millään päästä jatkamaan matkaa.  Istuin jo autossa ikkuna auki, täti seurasi perässä ja puhua pälpätti.  Lopulta pistin ikkunan hiljalleen sulkeutumaan ja kaasutin paikalta kauniisti hymyillen.  Sinne se jäi seisomaan ja suu kävi.... ehtisi muuten lähettää siinä muun pöpötyksen seassa suomalaisille terveisiä... joten terveisiä teille sinne kotimaahan Wongan Hillsin huoltoaseman tädiltä !   Sinne se jäi pihalle odottamaan seuraavaa uhria eikun asiakasta.
Pysähdyin vielä New Norcian ihmekaupungissa syömässä evässalaatin.  Jälkkärikahvit join tämän tien varrelta löytyneen käsityömuseon pihalla.

Nyt on maaseutua nähty niin, että riittää vähäksi aikaa.  Seuraavan tripin haluan tehdä merenrantaa pitkin.  Vähemmän kärpäsiä ja viilentävää tuulta toivon. Jäänkin odottamaan, että koska työmatka suuntautuu sellaiselle suunnalle -  Geraldton on toivomuksena, kiitos. 

Tänään onkin tiedossa jälleen suomalaista naisenergiaa.  Kokoonnumme yhden ladyn kotiin iltaa istumaan teemana suomalainen elokuva (lue: viininjuonti). Sen lisäksi hyvää seuraa ja grilliruokaa  !